Ostin jo viime viikonloppuna silloin tulevan viikon iltaruoaksi palsternakkaa ja pari perunaa sosekeittoa varten, mutta niin se vaan viikko vierähti. Kun olin vielä parina iltana loppuviikosta lietsussa ensin kavereiden kanssa Jenni Vartiaisen keikalla Tavastialla ja eilen työkavereiden kanssa tiimi-illastamassa ravintola Pastorissa, suunnittelemani keitto jäi keittämättä.
Palsternakka on ollut pitkään sivussa ruoistani, koska jossain vaiheessa aikuista elämääni käytin sitä useinkin ja maku alkoi lopulta niin paljon tökkimään, etten käyttänyt sitä kuin silloin tällöin jonkin muun juureksen ohessa. Kuohkea palsternakkakeitto on tosin poikkeuksellisen ihanaa ja on toki palsternakkaa harvoin tullut lisättyä uunijuurestenkin joukkoon, mutta nyt piti sitten vähän tutkia, mitä keittäisin.
Ensin googletin palsternakka- ja perunapohjaisia sosekeittoja, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Sitten jätin perunan pois, ja kappas, silmiini osui omena-palsternakkakeitto Ruokala-sivustolta. Keitto näytti kyllä aika ohuelta, joten päätin, että noin paljon nestettä en keittooni tule laittamaan. Ja loppujen lopuksi annoksestakin ainesten vuoksi tuli miltei kaksinkertainen. Muokkaisin luonnollisesti alkuperäistä ohjetta.
Minulle sopi oikein hyvin laittaa omenaa keittoon, sillä kotoa tuli mukana kymmenkunta kirpeähköä omenaa, joista olin suunnitellut tekeväni jälkiruokaa. Äiti tosin jälkikäteen ohjeisti, että "elä käytä kaikkia, kun sitte tullee hirviän palijon".
Keitosta tuli täyteläistä. Oikein hyvä kokeilu eikä palsternakkakaan tökkinyt yhtään. Maustoin keittoa jauhetun korianterin lisäksi kanelilla! Pientä paahteisuutta sain omaan annokseeni kurpitsansiemenöljyllä.
3rkl voita
5 valkosipulinkynttä
2 isohkoa sipulia
1tl jauhettua korianteria
½tl valkopippuria
3kpl (kuorittuna 700g) palsternakkaa
4 keskikokoista kotimaista omenaa
8dl kasvislientä
2dl kuohukermaa
½tl kanelia
ripaus savusuolaa
(vettä tarvittaessa)
Laita voi sulamaan kattilaan. Pilko kuoritut sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää jauhettu korianteri sekä valkopippuri kuullotuksen yhteydessä kattilaan.
Pilko palsternakat. Poista omenoista kannat ja siemenkodat, mutta niitä ei tarvitse kuoria. Lohko omenat. Lisää pilkottu palsternakka sekä lohkotut omenat kattilaan ja kääntele hyvin sipulien sekä mausteiden kanssa. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua 15-20 minuuttia.
Nosta kattila pois liedeltä ja lisää kerma sekä kaneli. Soseuta hyvin sauvasekoittimella kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa ripaus (savu)suolaa. Minä huuhtelin kermapurkin vedellä ja ohensin keittoa noin 1½dl.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti