Pohjois-Italiassa kuulemma ragù on usein tehty jauhetusta lihasta kokin mieleiseen liemeen. Pitkään haudutettu kastike tarjotaan pastan kera. Etelässä taas lihat haudutetaan isoinakin paloina luineen ja lisänä padassa voi olla makkaraakin. Lisäksi pataan tulee kasviksia ja tomaattia. Ja liharuoka voidaan tarjota ilman pastaa.
Tein mielestäni italialaistyyppisen kastikkeen, jossa sitten tietämättäni olikin vivahteita sekä pohjoisen että etelän kastikkeista. Liha oli broileria, mutta se ei ollut jauhettua eikä kyllä isoina paloinakaan.
Muuten hyvää, mutta tuon minibratwurstin sijaan kannattaa laittaa jotain muuta lihaisaa makkaraa. Mieluiten ehkä raakamakkaraa vielä. Appelsiini antoi kastikkeelle makeaa, hedelmäistä sävyä.
2-3rkl oliiviöljyä (riippuen, kuinka rasvaista makkaraa käytät)
4 valkosipulinkynttä
2 punasipulia
2tl kuivattua timjamia ruukusta (1tl kuivattua pussista)
150g makkaraa (mieluiten mausteista raakamakkaraa)
400g broileria (meillä oli rintafileetä, mutta paistileikkeet sopisi hyvin)
1tl appelsiinin kuorta raastettuna
1 appelsiinin mehu
3rkl tomaattipyreettä
3dl vettä
mustapippuria myllystä
½dl parmesaania raastettuna
(suolaa)
***
pastaa (esim. tagliatelle)
(köyhän miehen) parmesaania
Silppua valkosipulinkynnet ja punasipulit. Kuullota sipuleita öljyssä valurautapadassa tai reunallisessa kasarissa ja lisää tässä vaiheessa timjami sekä pilkotut makkarat (tai raakamakkaraa käyttäessäsi makkaramassa nokareina). Paista hetki ja lisää sitten pilkottu broileri. Paista sekoittaen, kunnes broileri on saanut paistopinnan.
Lisää pataan appelsiininkuoriraaste, appelsiinin puristettu mehu, tomaattipyree ja vesi. Rouhi sekaan vielä mustapippuri. Kun kastike alkaa kiehua, laske lämpötilaa ja laita kansi päälle. Anna hautua hiljalleen poreillen yksi tunti.
Ota kansi pois ja lisää kastikkeen joukkoon parmesaani. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Anna vielä hautua miedolla lämmöllä puoli tuntia tai tunti (riippuen, miten intensiivisen maun kastikkeeseen haluat). Keitä pasta hetkeä ennen tarjoilua.
Tarjoa kuumana pastan ja (köyhän miehen) parmesaanin kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti