Nyt alkoi jo ämpärin pohja häämöttää, joten nopeasti sieltä jemmasin puoli kiloa ihanaa keikauskakkua varten. Tein tällä kertaa itse pohjankin. Sitten vain voita ja sokeria pannulle hieman paahtumaan ja luumuista kiviä poistamaan. Kääntövaihe taas hieman jännitti, mutta lientä oli tällä kertaa maltillisesti, koska osa oli imeytynyt jo paiston aikana herkullisesti mehevöittämään pohjaa.
Luumuisen tarte tatinin kanssa tarjosin calvados-kermavaahtoa. Sitä piti hömpsäyttää vain hitusen maustamaan kermavaahtoa, vaan liekö ikääntyminen tehnyt tepposet ja omenabrändyä lorahtikin oikein kunnolla. Mieskin tuossa tuumasi, että kylläpä tässä maistuu :)
pohja/kansi:
100g voita
3dl vehnäjauhoja
1dl tomusokeria
1 pieni kananmuna
luumutäyte:
500g tuoreita luumuja
100g voita
1½dl ruokokidesokeria
Nypi voi, vehnäjauhot ja tomusokeri murumaiseksi seokseksi. Kaiken voin ei tarvitse olla ihan murusina, voi jäädä pieniä sattumiakin sekaan. Riko kananmuna ja sekoita taikinaksi. Laita isoon pakastepussiin ja painele tai kaulitse paistinpannun tai uunivuoan kokoiseksi pyöreäksi pohjaksi. Nosta alustan päällä jääkaappiin "levähtämään".
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Huuhtele ja puolita luumut, poista kivet. Laita voi ja sokeri uuninkestävälle paistinpannulle liedelle tai uuniin vuoassa sulamaan. Kun voi-sokeriseos on sulanut ja muuttunut kauniin kullanruskeaksi, lisää luumut tasaisesti leikkauspinta alassuin pannulle/vuokaan. Luumuja kannattaa laittaa hieman kerroksittainkin.
Ota pohja/kansi jääkaapista ja nosta luumu-voi-sokeripaistoksen päälle. Käännä reunoja hieman sisäänpäin. Tee haarukalla muutamia pistoreikiä taikinaan ja laita uuniin. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Nosta varovasti uunista ja anna vetäytyä hetki.
Laita paistinpannu/vuoka niin tiiviisti tarjoiluvatia vasten kuin mahdollista ja kumoa paistos nopeasti vadille.
Tarjoa esim. calvados-omenabrandyllä tai vaikka Xanté-päärynäkonjakilla maustetun kermavaahdon kera. Kuohukerman sekaan laitoin tomusokeria ja lorauksen brandyä. Sitten vatkasin kevyeksi vaahdoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti