Ostin viime viikolla K-Supermarketin euron päiviltä hetken mielijohteesta muutaman persikan ja banaanin. No, niitä jäi sitten pöydälle risteilymmekin ajaksi ja johonkin ne oli käytettävä.
Tekaisin sitten jämähedelmistä kahvin kanssa tarjottavaa, kun sain idean viimeisteltyä päässäni. Helppo ja nopea, jos pakastimessa sattumalta on pari voitaikinalevyä. Muita aineksia takuulla löytyy keittiöstä kuin keittiöstä.
2 kypsää banaania
4 kypsää persikkaa
vajaa 1dl sokeria
1rkl vehnäjauhoja
1rkl voita
2 voitaikinalevyä
kananmunaa voiteluun
1rkl ruokokidesokeria
Ota voitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön vajaaksi puoleksi tunniksi.
Kuori banaanit ja pilko ne kulhoon. Puolita persikat ja poista kivi. Paloittele puolikkaat kuuteen osaan kulhoon. Lisää sokeri ja vehnäjauho. Sekoita. Kaada hedelmäseos uunivuokaan. Lohko päälle sinne tänne pieniä voinokareita.
Kauli voitaikinalevyjä hieman ohkaisemmaksi. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle ruokokidesokeria. Leikkaa hyrrällä kukin levy nauhoiksi (4-6kpl). Laita puolet nauhoista hedelmäseoksen päälle. Tee ristikko nostelemalla voitaikinanauhoja toistensa lomitse.
Paista paistosta 200 asteessa noin 20 minuuttia. Mikäli paistos on vielä pinnaltaan vaalea, nosta lämpötilaa 225 ja paista vielä viitisen minuuttia, kunnes paistos poreilee ja pinta on kauniin kullanruskea.
Nauti vaniljajäätelön, maustamattoman jogurtin tai, kuten me, ranskankermanokareen kera. Taivaallista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti