Nyt tekemäni kinkkukiusaus oli itseasiassa toisinto elokuulta, kun tein lomani viimeisenä päivänä kotonani ruoaksi tätä kiusausta. Tätä voisi kutsua savukinkkukiusaukseksikin halutessaan, sillä ruoassa on niin savusuikaletta kuin savupekoniakin. Muuten kiusausta ei ole savustettu :)
Ruoka sulaa suuhun, kun sen antaa hautua pitkään uunissa. Malttia pitää siis olla paiston suhteen. Minä vekslasin hieman lämpötilojen kanssa, mutta jokainen paistakoot, miten parhaaksi näkee. Kunhan malttaa hauduttaa pitkään, vähintään puolitoista tuntia!
1kg peruna-sipulisekoitusta
1pss (230g) savusuikaletta
1pss (200g) savupekonikuutiota
mustapippuria myllystä
1½tl savusuolaa
2 prk (á 2dl) kuohukermaa
100g cheddar-juustoraastetta
Levitä puolet peruna-sipulisekoituksesta uunivuoan pohjalle. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Kaada ja levitä päälle savusuikaleet. Seuraavaksi loput peruna-sipulisekoituksesta, maustaminen mustapippurilla ja suolalla sekä savupekonikuutiot. Lopuksi kaada joukkoon kerma. Laita paistumaan 200 asteeseen uunin keskiosaan 45 minuutiksi ylä- ja alalämmössä.
Painele välissä, jotta kermaa nousee hieman paistoksen päällekin. Jatka paistoa 175 asteessa toiset 45 minuuttia pelkällä alalämmöllä. Nosta vuoka uunista, tarkista kypsyys ja ripottele juustoraaste päälle. Paista vielä 15-20 minuuttia 200 asteessa taas ylä- ja alalämmöllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti