perjantai 12. syyskuuta 2014

Guacamoledippi

Ostin pussillisen pienehköjä avokadoja, joita minun piti syödä viikon mittaan lounaaksi, mutta suunnitelmat tälle viikolle ruokailujen suhteen muuttuivat. Lisäksi tarkoituksena oli tehdä jauhelihatäytteisiä quesadilloja, joiden oheen pyöräyttäisin guacamoledipin.

En ole mikään maustekastikkeiden kuluttajakaan, miehellä menee tabascoa sun muita kastikkeita pullollisia vuoden mittaan. Olen siis pitkään väistellyt paljon puhutun Sriracha-kastikkeen hankintaa, mutta päätin sitten kuitenkin kokeilla, onko se makuuni. Ensimmäisellä käyttökerralla sitä pikkuisen "lorahti" pyttikseen lomalla, mutta kaikki söivät mukisematta :D Nyt päätin laittaa ihan vähän tähän dippiin chilin sijaan.

Kastike antoi miedohkon, lämmittävän jälkipotkun dippiin. En mitannut lusikalla, mutta silmämääräisesti noin kaksi teelusikallista laitoin. Kannattaa ensin laittaa vähän ja tarvittaessa lisätä.

Sriracha sopi dippiin oikein hyvin, kun maltilla laittoi. Dipin ei pidä olla tulista, jotta muutkin maut tulevat esille. Minulle muutenkin tällainen kastike toimii paremmin kylmässä dipissä kuin kuumassa paistoksessa. Ihan joka paikkaan tuskin alan sitä lisäillä.


1pss kypsiä avokadoja
½ punasipuli
½ sitruunan mehu
1-2tl Sriracha-kastiketta
hyppysellinen sormisuolaa
mustapippuria myllystä
6 keskikokoista kypsää tomaattia
 
Halkaise avokadot ja poista kivi. Lusikoi avokado kuoresta kulhoon. Lisää silputtu punasipuli ja sitruunan mehu. Sekoita hyvin. Mausta ja kuutioi vielä kypsät tomaatit joukkoon. Anna vetäytyä ja viiletä jääkaapissa ennen tarjoilua.
 
Herkullista ja raikasta guacamoledippiä jauhelihatäytteisten
quesadillojen kanssa!
 


Ei kommentteja: