tiistai 8. maaliskuuta 2011

Silkkitien hernekeitto


Liukasta laskiaista! Toivottavasti olette muistaneet tulla jo mäestä pois :) Olin jo niin kovasti laittamassa laskiaiseväitä noin kuukausi sitten, mutta laskiainen olikin siirretty tänä vuonna tähän maaliskuuhun.

Viime vuonna tein laskiaisbriosseja, tänä vuonna söin valmiin laskiaispullan Hirvaskankaan ABC:llä viime sunnuntaina. Nyt vuorossa hernekeitto, mausteinen sellainen. Tämä keitto on ollut tuolla resepteissä odottamassa jo kauan, mutta nyt lopulta sain laitettua. Ja peräruoaksi tarjoilimme itse itsellemme banaanipannukakkua kahvin kera :)

Olen tätä useammankin kerran keitellyt, mutta nyt tuntui, ettei herneet millään meinaa pehmetä. Mitä lie peltiherneitä olleetkaan... Uitin niitä liki vuorokauden vedessä jääkaapissa. Keitossa kypsyivät kaksi ja puoli tuntia ennenkuin soseutin keiton lopulliseen muotoonsa. Vettä piti lisätä noin 4dl keitellessä ja lorahti sitä kermaakin varmaan ohjeeseen nähden tuplamäärä tällä kertaa :)

Tämä ohje on alunperin Maku-lehdestä, jostain 2000-luvun alkupuoliskolta!



3 dl keltaisia kuivattuja herneitä
2 sipulia
2 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
7 dl vettä (lisää tarvittaessa keittämisen aikana)
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 prk (70g) tomaattipyreetä
1/4 dl sitruunamehua
1 kasvisliemikuutio
1½ rkl soijakastiketta
3 tl currya
2 laakerinlehteä
1/4 tl kanelia
1/4 tl kardemummaa
2 tl sokeria
1 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria

Liota herneet kylmässä vedessä yön yli (tai kaada niiden päälle kiehuvaa vettä ja liota kolmisen tuntia). Huuhtele herneet ja kaada kattilaan. Kuori ja pilko sipulit, porkkanat ja valkosipulinkynnet. Palat saavat olla suurehkoja, sillä keitto soseutetaan lopuksi.

Lisää kaikki aineet kattilaan, paitsi kerma, suola ja mustapippuri. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna porella hiljaa kannen alla tunnista kahteen tuntiin.

Poista keitosta laakerinlehdet. Soseuta keitto ja lisää kerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.

Ei kommentteja: