tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tonnikala-chorizopizza valmispizzapohjasta

En ole kovinkaan montaa kertaa tehnyt pizzaa valmiiseen pizzapohjaan, koska itsetehty lyö valmispohjat mennen tullen ja palatessa. Ja itsetehty pohja valmistuu nopeasti sekä on edullinen.

No kuitenkin nyt huviksemme otimme testattavaksi Lidlin Alfredo-pizzapohjapaketin, jossa on siis valmis pohjataikina sekä tomaattikastike. Vieläkin haikailen Lidlin valmiin, pakastamattoman lehtitaikinan perään, jota ei ole ollut myynnissä enää muutamaan vuoteen.

Oikeastaan innostus tähän kokeiluun tuli myös tammikuiselta Espanjan reissulta, kun teimme yhtenä iltana ystävän valmistelemista täytteistä itse kukin omannäköiset pizzamme. Ja pizzapohja oli samalla tavalla muotoon kaulittua pakastamatonta taikinaa.

Pizzapohja toimii ja sen on ihan hyvän makuinen. Ja onhan se helppo levitellä pellille väsyttävän työpäivän jälkeen, kun ei muuta ruokaa jaksa eikä keksi tehdä. Ensimmäisen kokeilumme pizzan reunat sivelin paiston jälkeen oliiviöljyllä. Täytteenä tuolloin oli mm. jauhelihaa, tuoreita herkkusieniä. Pohjalle laitoin pakettiin kuuluvaa tomaattikastiketta. Se oli virhe, sillä ainakin minusta se maistui pahalle. Nyt on sitten tästä paketista jäljellä kokonainen purkki ja edellisestä puoli purkkia pahaa tomaattikastiketta...

Mainio kokeilu, mutta kyllä jatkossa teen itse edelleenkin pizzapohjan, ellei sitten tätä varaa hätä-hätävaraksi.


1 pizzapohja
3rkl Ajvar-tulista paprikatahnaa
2prk tonnikalapaloja öljyssä
1 iso sipuli
pizzamaustetta
mustapippuria myllystä
100g juustoraastetta
kalamata-oliiveja
noin 100g chorizo-makkaraa
savusormisuolaa
 
Ota taikina pakkauksesta ja venyttele se käsin uunipellille. Levitä päälle paprikatahna. Kaada tonnikalapurkeista näkyvä öljy pois (imeytä talouspaperiin tai pieneen purkkiin/rasiaan, EI VIEMÄRIIN!!!) ja möyhennä haarukalla. Levitä tonnikala pohjalle. Kuori ja leikkaa sipuli siivuiksi. Lisää mausteet kauttaaltaan pizzan päälle. Levitä päälle juustoraaste, oliivit sekä viipaloitu chorizo (poista kuori). Paista pizza uunin keskitasolla 225 asteessa noin 12-15 minuuttia. Ripottele päälle hieman (savu)sormisuolaa.
 



Ei kommentteja: