Salaatti on helppo ja nopea valmistaa. Se kuitenkin kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, jotta se olisi tarjoillessa kylmää. Minulla melonit oli jääkaapissa alunperinkin ja tyrkkäsin valmiin salaatinkin sinne vielä vilpoiseen, sillä tarjoiluun meni vielä tovi.
Käytin salaattiin sekä cantaloupe- että minivesimelonia. Ensimmäinen on mielestäni maultaan melko neutraalin makea ja kuitenkin aavistuksen suolainen. Jälkimmäinen on makea ja mehukas.
Olen hieman huono melonin ostaja. Vesimelonia valitessa koko ratkaisee enkä osta hirveän isoja, tuota cantaloupea punnitsin kädessäni. Kaupassa tarjolla olleet melonit olivat suht saman kokoisia, joten otin hieman toisia keveämmän cantaloupen. Molemmat melonit olivat juuri sopivan kypsiä.
noin 1kg melonia (esim. cantaloupe ja vesimeloni)
ripaus sormisuolaa
1rkl balsamico-siirappia (esim. viikunalla maustettua)
1tl viherpippuria
Kuori melonit niin, ettei kuorta eikä valkoista kuoriosaa ole nähtävissä. Paloittele suupaloiksi. Sekoita ja mausta. Anna on jääkaapissa, kunnes tarjoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti