lauantai 31. toukokuuta 2014

Ylioppilaslakki-kakku

Paljon onnea kaikille tämän kevään ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja päättötodistuksia saaneille! Muutaman vuoden päästä saadaankin nauttia hyvän koulumenestyksen tuloksista, kun nuorempi kummipoikani ja hänen kaksoisveljensä kirjoittavat ylioppilaiksi!
 

Tämän kevään kakkusaavutukseni on, että sain toivotusta ylioppilaslakkia kuvaavasta kakusta sellaisen kuin olin sen suunnitellut ja ajatuksissani ajatellut.

Tuoreen ylioppilaan toiveena oli tosiaan ollut lakkia symboloiva kakku. Ja lupasin sellaisen toteuttaa, vaikka en kovin montaa massalla kuorrutettua kakkua olekaan tehnyt. Keväinen jääkiekkoilijan kakku tosin onnistui sekin nappiin, joten rohkeasti kävin tämän tehtävän kimppuun. Hyvin osui vähän viileämmät ilmatkin, ettei hikipäissään tarvinnut kakkua vääntää.

Hankin vielä ison puolen metrin pituisen kuorrutteiden kaulintaan tarkoitetun kaulimen. Olen nimittäin kirjaimellisesti kitkuttanut sellainen pienellä koristeiden tekoon tarkoitetulla kaulimella jo vuosia. No, ihan palavaa tarvetta ei ole aiemmin kaulimelle ollut, mutta nyt päätin sen hommata. Olikin Tammiston Confetissa ainoa hyllyssä ollut kaulin! Vaikka en normaalisti hirveästi mainosta, mutta siellä oli myös tosi hyvä ja mukava palvelu :D

Pohjana kakussa oli ihan normaali sokerikakkupohja. Täytteeksi toivottiin jotain raikasta täytettä ja niinpä päätin valmistaa täytteeksi passionhedelmämoussen. Mousseen tein sveitsiläisen marengin, koska edellisviikonloppuna tehdyt lime-valkosuklaamoussekakut kuulemani mukaan olivat onnistuneet tosi hyvin. Pikkuriikkisen enemmän täytyy seuraavan kerran, milloin ja kenelle?, laittaa tuota ihanaa passionhedelmää.

Kuorrutteen alle tuli kerros marenkikreemiä, joka pitää kakun mehevänä eikä luovuta kosteutta itse sokerimassaan. Kakkuun meni kilo valkoista sokerimassaa ja pieni paketti (150g) mustaa sokerimassaa. Kiillon mustaan osaan laitoin oliiviöljyllä. Pikeeristä tein lakkiin lyyran, joten kaikki kakussa oli syötävää :)

Hyvä minä, kerrankin taputan itseäni olkapäälle tyytyväisenä hyvästä lopputuloksesta!


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea kakku! Tuollaisen olisin halunnut meidänkin juhliin! Harmi vain kun juhlapaikalle ei saanut viedä itse muuta kuin juomat ja namit...

Heli kirjoitti...

Kiitos paljon! Täytyy kyllä itsekin myöntää, että tämä onnistui täydellisesti.

Olipa harmi, toivottavasti juhlat onnistui kuitenkin ja oli ikimuistoinen juhlapäivä!

Mukavaa kesää!

Anonyymi kirjoitti...

Huikee kaakku! Hyvä Heli!
T:askuliini ;)

Heli kirjoitti...

Kiitti paljon Askuliini :D Oli kyllä multa oikeasti huikea suoritus, myönnän itsekin :) Kestää katsella ;)