torstai 8. toukokuuta 2014

Chorizopata

Hymyilyttää vähän tuo chorizo, kun työkaverini kerran vain tuumasi, että me taidetaan tykätä tuosta espanjalaisesta makkarasta. Sen verran usein se oli puheessani kuulunut :) No, onhan se hyvää ja tämä chorizo-löytö oli oikein herkullista.

Muuten oli takki tyhjä ideoista. Tänä iltana oli tarkoitus tehdä pottua ja lihapullakastiketta, mutten millään jaksanut. Töistäkin pääsin myöhään ja kotona olin myöhempään.

Kaappeja tutkittuani päädyin tekemään pataruokaa. Makkara oli sopivan mausteista niin, etten laittanut erikseen paljon mitään. Ihan sopivasti kylmänä kevätiltana.

Näyttää kuin ranskankermaa olisi ylettömästi lautasella,
mutta todellisuudessa siinä on vain pari teelusikallista.

1pkt Noel Chorizo Bbq voimakas
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1½dl kvinoa
1½dl punaisia linssejä
1prk kuorittuja tomaatteja
2prk vettä
1 lihaliemikuutio
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
***
3 pientä kesäkurpitsaa erikseen paistettuna
creme fraichea
 
Kuori ja pilko chorizot. Laita palat kylmään kattilaan ja paista sekoitellen. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota hetki.
 
Lisää kvinoa ja linssit. Sekoita ja kaada joukkoon kuoritut tomaatit sekä vesi. Anna kiehahtaa ja mausta.
 
Anna hautua puolisen tuntia. Paahda sillä aikaa pilkotut kesäkurpitsat oliiviöljyn kanssa pannulla. Lisää kesäkurpitsapalat lopuksi pataan. Tarkista maku ja tarjoile creme fraichen kanssa.


Ei kommentteja: