No toki 88-vuotiaan isämme kotiutuminen puolentoista kuukauden sairaala- ja vuodeosastoreissulta on vähintään kakun arvoinen. Ja teinkin sitten toivotun britakakun gluteenittomana versiona, kun keliaakikkotuttavamme oli tulossa käymään.
Käytin taikinaan tällä kertaa puolet gluteenitonta jauhoseosta ja mantelijauhetta. Tein kakun 25x35cm uunivuoassa, joten kakusta tuli täytteineen muhkean korkea.
Täytteeksi laitettiin äidin tekemää raparperihilloketta, tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa, nam!
marenki:
4 kananmunan valkuaista
2½dl sokeria
kakkupohja:
125g voita
1½dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
1dl mantelijauhetta
1dl gluteenitonta jauhoseosta
2tl leivinjauhetta
1dl täysmaitoa
päälle:
½dl mantelirouhetta
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää vatkatessa sokeri joukkoon. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto on kiinteää ja kiiltävää.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunan keltuaiset yksi kerrallaan vaahtoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Sekoita voi-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoita, kunnes taikina on sileää.
Levitä taikina leivinpaperoidun uunipellin tai -vuoan pohjalle. Nostele marenki päälle ja levitä. Ripottele päälle mantelirouhe. Paista uunin keskitasolla 25-35 minuuttia 175 asteessa. Jos teet pienempään vuokaan, paistoaika on pidempi.
täytteeksi:
1rs (500g) mansikoita
2dl raparperihilloketta
1tlk (2dl) vispikermaa
tomusokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi, makeuta tomusokerilla. Huuhdo ja poista mansikoista kannat. Viipaloi mansikat.
Leikkaa pohja paperin kanssa puoliksi. Laita toinen puolikas tarjoiluvadille. Levitä päälle ensin raparperihilloketta, sitten kermavaahtoa ja puolet viipaloiduista mansikoista. Asettele päälle toinen kakkupohja ja lisää loput täytteet.
2 kommenttia:
Onko nuo mansikat omalta maalta? Kai kotiutuja muisti kysyä mansikkamaan statuksen heti ulkorappusilla?
Joo, tietenkin :p Kyllähän isä huolehtii puutarha-asioistakin, mutta nyt kuitenkin keskittyy oman kunnon kohenemiseen eikä muihin asioihin.
Lähetä kommentti