lauantai 8. marraskuuta 2014

Sahrami-toscaomenat (sv. Saffranskokta toscaäpplen)

Isänpäivän päivällisen päätteeksi nautimme kotipihan omenoista, jotka valmistun jälkiruoaksi joululehteni Mat magasinet Julspecial 2014 reseptillä. Jo aiemmin testasimme mantelimoussea puolukan kanssa.

Lehden kuva toscaomenoita oli niin houkutteleva, etten voinut olla kokeilematta. Ja hyväähän lopputuloksesta tuli, mutta käyttämäni omenat eivät olleet sitä kovinta mallia, joten osaksi rakenne hajosi. Syötävääkin jäi yllin kyllin ja vanhemmille vielä varsinaiseksi isänpäiväksi jälkiruokaomenat sekä kermavaahtoa.

Käytä jälkiruokaan mielellään talviomenoita. Sahramiliemestä voi keittää siirapin ja tarjota sitä vaikka jäätelön ja vohveleiden tai pannukakkujen kera!


4-6 kiinteää omenaa
1 sitruuna
4dl vettä
3dl taloussokeria
½g sahramia
 
tosca:
 
50g voita
½dl taloussokeria
1rkl vehnäjauhoa
1rkl vispikermaa
50g mantelilastuja
 
lisäksi:
 
kevyesti vatkattua kermavaahtoa
 
Laita uuni lämpenemään 225 asteiseksi.
 
Kuori omenat ja purista niiden päälle sitruunasta mehu. Lisää kulhoon vettä niin, että omenat peittyy. Laita pikkulautanen painoksi.
 
Sekoita vesi, sokeria ja sahrami kattilassa. Lisää omenat, kun liemi alkaa kiehua. Anna omenoiden keittyä hiljalleen liemen poreillessa noin viiden minuutin ajan. Nosta kattila pois liedeltä ja nosta reikäkauhalla uunivuokaan.
 
Sekoita toscan ainekset kasarissa ja anna kuumeta miedolla lämmöllä. Sekoittele seosta. Jaa seos omenoiden päälle ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Tosca saa paistua niin, että omenat saa paahteisen paistopinnan.
 
Anna jäähtyä hetki. Tarjoa haaleina tai kylmänä jälkiruokana esimerkiksi kevyesti vatkatun kermavaahdon kera.


2 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Perintöastioita käytetty kuvaukseen ilman perikunnan lupaa!

Heli kirjoitti...

Nono, saattaa olla mun nimi pohjassa :p Ei ole perikuntaa onneksi!