lauantai 22. marraskuuta 2014

Cobbin salaatti kotoa löytyneistä aineksista

Jääkaappiin ja sen ulkopuolelle oli kerääntynyt selkeät salaattiainekset. Olin ostanut avokadoa, jääkaapissa oli avattu paketti ylikypsää kinkkua, nyhtökanaa en ollut yksikseni jaksanut lappaa kaikkea, aura-juustoa oli oliivikilpailuun lähettämästäni makuehdotuksesta ja niin edelleen.

Muistelin, että siskoni oli joskus tehnyt Cobbin salaattia, johon minulla oli nyt ainekset käsissä. Olin nimittäin monesti aikonut salaattia tehdä, mutta aikomukseksi oli jäänyt.

En siis paahtanut pekonia salaattiini, vaan paahdoin paistinpannulla hieman sitä ylikypsää kinkkua salaattiini pekonin asemesta. Laitoin siihen myös minipaprikan, kun sellainenkin sattui löytymään. Kastikkeen ohjeen nappasin Foodnetworkin sivulta.

Sen tarkemmin en määriä osaa sanoa, vähän sitä ja tätä. Kastiketta on neljään annokseen. Mittasin kaikki kastikeainekset lasipurkkiin, kansi kiinni ja hölskytys. Ja salaattikastike on valmis.


salaattiainekset:
 
nyhtökanaa
ylikypsää kinkkua kuivalla pannulla paahdettuna
muutama kirsikkatomaatti
((mini)paprika)
avokadoa
kananmunaa
aura-juustoa
cosmopolitan-salaattia
rucolaa
 
salaattikastike:
 
3rkl oliiviöljyä
2rkl punaviinietikkaa
1rkl sitruunamehua
1tl dijon-sinappia
1tl worchestershire-kastiketta
1 valkosipulinkynsi raastettuna
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
 
Salaatti kootaan seuraavasti. Laita alle salaatista ja rucolasta peti. Kokoa muut ainekset päälle omiksi lohkoiksi. Halutessasi voit pirskotella kastiketta suoraan päälle tai tarjota erikseen.



Ei kommentteja: