lauantai 12. heinäkuuta 2014

Porohampurilainen

Jälleen pistettiin grilli kuumaksi ja tällä kertaa vuorossa oli poronjauhelihasta valmistetut hampurilaiset. Hampurilaissämpylöiksi tein herkullisia briossisämpylöitä.

Poronliha on liki rasvatonta, joten jauhoin kasslerista hieman possunlihaa jauhelihataikinaa mehevöittämään. Olikin oikein hyvä yhdistelmä. Lisäksi hieman mausteita, ettei poronlihan pehmeä maku peittyisi suotta.

Reippaasti aloin grillata pihvejä ja ehdin ne kääntääkin, mutta sitten ihmettelin, kun naapurien pihvit eivät näyttäneet kypsyneen. Voi peura, kaasu oli loppunut. No, onneksi saimme syödäksemme ja naapurin pihvitkin paistuivat pannulla kypsiksi. Käytin jauhelihapihvit hetken uunissa.

Sämpylöiden ja pihvien lisäksi tarjolla oli tuoretta tomaattia, sinappikurkkusalaattia, savu- ja cheddarsulatejuustoviipaleita, majoneesia, salaattia jne. Sipulia en erikseen laittanut, koska pihvitaikinassa oli sekä kuullotettua että paahdettua sipulia.

Seuraavana päivänä paistoin loput pihvit pannulla kotona ja tein vielä kerroshampurilaisen. Ihanaa!


500g poronjauhelihaa
300g possunjauhelihaa (kasslerista itse jauhettua)
1 kananmuna
1 kuivanut vehnäsämpylä
1 keskikokoinen sipuli
2rkl oliiviöljyä
½tl kuivattua timjamia
3rkl paahdettua sipulia
1rkl hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
(kylmää vettä tarvittaessa)
 
Sunnuntain kerrosporohampurilainen
Sekoita jauhelihat, kananmuna, murennettu sämpylä, kuullotettu, timjamilla maustettu sekä paahdettu sipuli. Sekoita hyvin ja mausta vielä suolalla sekä mustapippurilla. Jos taikina on kovaa, lisää hieman kylmää vettä. Anna vetäytyä hetki ja tee pihveiksi.
 
Paista kuumassa grillissä tai pannulla. Anna kypsyä loppuun lämmitysritilällä tai uunissa. Kokoa hampurilaiseksi mieluisin täyttein.
 


Läpileikkaus

Ei kommentteja: