torstai 29. tammikuuta 2009

Sipulipiirakka (dt. Zwiebelkuchen)


Saksalaisen sipulipiirakan ohje on Backspass 07/08 Die besten Blechkuchen-lehdestä.

pohja:

300g vehnäjauhoa
20g hiivaa (2/3pss kuivahiivaa)
1¼dl maitoa
1 kananmuna
50g voita
suolaa

täyte:

800g sipulia
150g savukylkeä
2rkl öljyä
300g ranskankermaa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1tl kuminaa
1rkl silputtua persiljaa

Lämmitä maitoa kädenlämpöiseksi mikrossa. Laita jauhot kulhoon ja tee keskelle kolo, johon murennat hiivan tai lisäät kuivahiivan. Sekoita osasta jauhoja, hiivasta ja maidosta "taikinajuuri", jonka annetaan kohota liinalla peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa, kunnes pintaan tulee halkeamia.

Sulata voi ja lisää se kananmunan sekä suolan kanssa taikinajuureen ja leivo taikinaksi. Anna kohota uudelleen kaksinkertaiseksi.

Sillä aikaa kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Kuutioi savukylki. Kuumenna öljy kasarissa ja lisää sipulirenkaat sekä savukylkikuutiot. Paista, kunnes sipuli on läpikuultavaa ja laita sitten jäähtymään.

Kauli taikina uunipellin kokoiseksi pohjaksi. Pistele pohja haarukalla. Levitä sipuliseos pohjan päälle.

Sekoita ranskankerma, kananmunat ja mausteet ja levitä sipuliseoksen päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia.


Minulla savukylkeä oli varmaan lähemmäs 300g enkä pistellyt pohjaa haarukalla vasta kuin pistelin piirakkaa poskeen... Käytin jauhoina puolet tavallista vehnäjauhoa ja puolet täysjyvävehnäjauhoa. Ai niin, ja sekoitin mausteetkin jo sipuliseokseen... Ja ruokakerma varmaan sopisi tähän ranskankermaa paremmin. Tosi hyvää silti :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaapa herkulta. Mun isä olis varmaan tästä ihan innoissaan,on niin suuri sipulin ystävä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jep, varmaan uppoais. :) Kumina ei ole mun mauste, mutta kyllähän tuon tässä kestää...