sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Banaani-suklaamoussekakku

Halusin kokeilla erilaista pohjaa täytetylle kakulle ja tein sitten sellaisen kuivakakkupohjaan. Valmistin pohjan halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuoassa. Tämä kakkuidea on muhinut mielessä jo jonkin aikaa, nyt sen toteutin. Suklaamoussen ohjeen nappasin Ruokamaailmasta.


Kakkupohja:

100g voita
1dl sokeria
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoa
1tl leivinjauhetta
2 kypsää banaania
2rkl sitruunamehua

Suklaamousse:

200 g tummaa suklaata
50 g voita tai margariinia
2 keltuaista
2 rkl kaakaolikööriä
2 valkuaista
3 dl kuohukermaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Soseuta banaanit, lisää sitruunamehu ja sekoita kakkutaikinaan.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.

Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sulaa. Nosta kattila pois liedeltä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Lisää keltuaiset suklaaseokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Mausta seos liköörillä ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma ja valkuaiset erikseen vaahdoksi. Sekoita vaahdot varovaisesti suklaaseokseen. Käytä 2/3 moussesta täytteeksi ja laita loput kakun päälle tai tee kauniit pursotukset! Koristele halutessasi esim. banaanikarkeilla.


Kakkupohja on onnistunut ja banaani maistuu. Suklaamousse tekee kakun tuhdiksi, mutta on se kyllä todella hyvää. Kakku kannattaa nostaa viileäsäilytyksestä hieman ennen tarjoilua huoneenlämpöön.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas muuten herkun näköinen kakku! Varmasti ihana yhdistelmä tuo banaani ja suklaa... aah!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kovasti Sofiella! :)

Mun kuvat ovat välillä aika surkeita, mutta hyvä kuitenkin, että jotain ideaa saa, minkälainen kakku on sisältäkin.

On kyllä onnistunut yhdistelmä tuo banaani ja suklaa. :)

Miira kirjoitti...

Hei, olisiko sinulla hyvää blini+lisuke reseptiä? En ainakaan löytänyt sitä sivujasi katsellessa.

Muuten ohjeesi ovat herkullisia!

Anonyymi kirjoitti...

Todella maukkaan näköinen kakku!Kuulostaa hyvältä ja varmasti sitä onkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sarami! :)

Tosi kiva, kun tulit käymään blogissani ja kiitos, että pidät ohjeistani :)

Blinit ovat niin hyviä ja kerran olen niitä itse tehnyt. Se oli vaan aikaa sitten eikä minulla ole sitä reseptiä tänne kirjattuna, saati kuvia niistä. Onhan toki blinipannu pölyttynyt paistinpannukaapissa :), mutta tuolloin paistoin ne lättypannulla ja niihin tuli tattarijauhon sijaan ohrajauhoa.

Tarjosin niiden kanssa sienisalaattia (sekasieniä, sipulisilppua, kermaa vaahdotettuna, suolaa ja valkopippuria), katkaraputahnaa (ohjetta en muista, mutta katkarapuihin voi sekoittaa majoneesia, tilliä, ruohosipulia, maustaa sitruunalla ja mustapippurilla), kylmäsavuporotahnaa (kylmäsavuporo pieninä kuutioina/rouheena, ranskankermaa, punasipulia silppuna/piparjuurta tuubista, mustapippuria) ja taisi olla hieman myös kevyesti savustettua kirjolohenmätiä asianmukaisine lisäkkeineen :)

Pistänkin blinit listalle ja viimeistään laskiaisen aikaan laitan ohjetta. Pitää miettiä, josko keksisi jonkin uudenlaisen täytteenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Gebardi :)

Kiitos kovasti! Odotan, että illalla pääsen kotiin maistamaan kakkua, kun se on "tekeytynyt". Pohja oli kiva, kun se oli pehmeä, mutta kuitenkin napakka, ettei nostaessa edes yrittänyt mennä rikki :) Vasta viime aikoina olen oppinut tekemään kunnon sokerikakkupohjan!

Jos on suklaan ja banaanin ystävä, niin tätä kannattaa kokeilla.

Miira kirjoitti...

Kiitos blinivihjeistä!

Hyvää viikon jatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Ole hyvä vain :)

Tuli jo heti mieleen yksi mahdollinen lisäke: sillikaviaari.

Mukavaa tammikuista viikkoa sinullekin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Eikä miks mä löysin tänne taas kuolaamaan.. ;)
Pää on räkää täynnä ja olo kuumeinen mutta sun kakkua tekee mieli,pala tänne kiitos!:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Kati! Voi sua sailasta! Täältä tulee virtuaalikakkupala, ota koppi! :)

Tänne pitää aina tulla, vaikkei joka kerta kuolattavaa olekaan. Hmmm.. Tästä tulikin mieleeni, että oletko ottanut teidän koiruleista mallia ?! ;p No, vitsi vitsinä :) Teidän karvakuonot ovat kyllä ihania!

Anonyymi kirjoitti...

ooh tää näyttää todella mahtavan herkulliselta :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Eeva-Liisa! :)

Kiitti kovasti! Ja olihan se hyvää.

Taitaa muuten jenkit ja englantilaiset enempi tehdä kakkunsa kuten me tehdään kuivakakkuja. Ainakin ne näyttävät paljon raskaimmilta kuin meidän sokerikakkupohjat.