sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kaalilaatikko


Tätä herkkua on tehnyt mieli jo pitkään ja tarvikkeetkin siihen hommattuna odottivat vain valmistusta. Ja helpostihan kaalilaatikko kuitenkin syntyy, kypsennysaikaa vain on varattava reilusti. Mitä kauemmin sitä jaksat uunissa pitää, sitä makeampaa ja herkullisempaa laatikosta tulee.

Meillä kotona ei kaalilaatikkoon ole koskaan laitettu maitoa tai kermaa, vain perusmausteet, muutama voinokare ja siirappia. Ihan perinteisen kaalilaatikon Sirkka-äitimme tapaan siis tein. En mittaa aineksia tarkasti, tuskin äitikään, joten seuraavat ainesmäärät ohjeelliset.




n. 2kg keräkaalta
2rkl suolaa
2rkl voita
1rs (750g) naudan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
1tl valkopippuria
1½dl puuroriisiä
5dl vettä
voinokareita maun mukaan
vähintään 1dl tummaa siirappia


Silppua kaali suht pieneksi silpuksi isoon muovi- tai metallikulhoon. Lisää suola ja nyrkkeile tai survo puusurvimella kaali pehmeäksi. Sulata voita pannulla ja laita jauheliha ruskistumaan. Silppua sipuli joukkoon ja paista kypsäksi. Mausta valkopippurilla.

Laita ison (useamman litran vetoisen) vuoan pohjalle ensin kerros kaalta, sitten puolet paistetusta jauhelihasta ja ripottele päälle puolet puuroriisistä. Sitten jälleen kerros kaalta ja täytteet. Päälle kaalikerros ja puolisen litraa vettä, jonka voi hyvin lämmittää pannulla kuumaksi. Päälle vielä muutama voinokare ja reilusti siirappia.

Laita laatikko uunin keskitasolle 225 asteeseen puoleksi tunniksi. Sen jälkeen painele laatikkoa kevyesti ja alenna uuninlämpö 175 asteeseen. Siirrä laatikko muhimaan uunin alatasolle kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Käy välillä tarkistamassa paistotilanne ja lisää siirappia halutessasi. Loppuvaiheessa voit laittaa laatikon päälle folion, jollet halua tummaa pintaa laatikolle. Se kyllä on tosin osa kaalilaatikon herkullisuutta!



Tarjoa siltään juustonäkkärin ja piimän kera. Lisäksi sopii myös puolukka- tai mustaviinimarjahillo.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Todella herkullista laatikkoa!

heli kirjoitti...

Kiitti, suussa sulavaa, vaikka itse kehunkin! :D