lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kanaviillokki


Pitkästä aikaa tein tätä herkkua, jota ystäväni Rauni kerran kauan aikaa sitten luonani Torniossa (?) vieraillessaan teki. Kouluajoilta muistona tästä ei ole niin herkullisia muistoja. Viime kerrasta on tosiaan vierähtänyt hieman aikaa, kun mies ei oikein edes muistanut minun tätä tehneenkään. Yhdessä ollaan sentään oltu liki kymmenen vuotta... :D

Muistaakseni Rauni paistoi broilerin uunissa, mutta minä (ainakin tällä kertaa) keitin lihat oman mausteyhdistelmän kanssa. Niin, broilerista tämä varmaan tänä päivänä yleisesti tehdäänkin, vaikka kanaviillokista puhutaan. Ja perinteisestä (?) kastikkeesta poiketen tähän tehdään maitokastike. Lisäksi meillä oli täysjyväriisiä ja mustaviinimarjahyytelöä.


Tässäpä minun versioni kanaviillokista:


1pkt (3kpl) broilerin rintapaloja (maustamaton)
1½l kylmää vettä
5 maustepippuria
10 viherpippuria
2 laakerinlehteä
1tl sipulijauhetta
1tl paprikajauhetta
1tl curry(tahna)a

Huuhtele broilerin palat kylmällä vedellä ja laita kylmällä vedellä täytettyyn kattilaan. Odota, että vesi alkaa hiljalleen kiehua ja kerää lusikalla tai reikäkauhalla vaahto veden pinnalta. Lisää mausteet joko veteen suoraan tai maustepussissa (jauheet ja tahna suoraan veteen). Anna kiehua hiljalleen 30 minuuttia.

Jos haluat paistaa broilerin palat, lämmitä uuni 200 asteeseen. Mausta broileri ja paista uunissa kypsäksi noin 40 minuuttia.

Kun broileri on kypsää, nosta jäähtymään hetkeksi. Sitten poista nahka ja luut sekä revi suupaloiksi. Keitinlientä voit käyttää vaikka riisin keittämisessä tai keittopohjana. Se kannattaa kuitenkin siivilöidä ensin.

50g voita
¾dl vehnäjauhoja
1 sipuli
vajaa litra kevytmaitoa
3tl curry(tahna)a
ripaus valkopippuria
1 kanaliemikuutio
broilerin palat

Silppua sipuli pieneksi. Sulata voi kattilassa ja lisää sipulisilppu. Kuullota hetki, lisää sitten vehnäjauhot. Älä ruskista, vaan lisää maitoa, kunnes kastike on mielestäsi paksua tai ohutta. Jos et käytä teflonkattilaa, sekoita koko ajan. Lisää mausteet ja lopuksi broilerin palaset.

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Kanaviilokki on aivan ihanaa!Mun lempparia ollut jo lapsesta asti,nam!:P

heli kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, Kati! :) Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

Miäs kirjoitti...

Tämä oli tosi hyvää ja todella kaukana koulun harmaasta liisteristä, onneksi!

heli kirjoitti...

Iiks, onneksi tosissaan :p

Anonyymi kirjoitti...

siis ihan älyttömän hyvää tulee,on just hellalla muhimassa.. ootan innolla miehen mielipidettä kuhan tulee töistä :P

heli kirjoitti...

Kiitti kovasti positiivisesta palautteesta, oikein ihana kuulla! :D Tätä pitäisi taas vaihteeksi tehdä itsekin. Toivottavasti mieskin tykkäsi ;)