perjantai 29. maaliskuuta 2013

Vuonankaalisalaatti

Tämä yksinkertainen salaatti on aivan älyttömän hyvää. Ainakin minusta. Kannattaa sinunkin kokeilla, nam!

Tutustuin vuonankaaliin au pairina Saksassa ollessani. Silloin vuonankaalta sai miltei ympäri vuoden suoraan puutarhasta. Ostinpa siemeniäkin myöhemmin samassa maassa työskennellessäni, mutten sitten kuitenkaan koskaan laittanut maahan saakka. Onnekseni löysin salaatin Suomesta, kun sitä tuli Lidlin valikoimiin. Meille ostetaankin sitä aina silloin tällöin.


1rs (150g) vuonankaalta
1 pieni salottisipuli
½-1dl kermaa
1-1½tl kasvisliemijauhetta
 
Laske tiskialtaaseen reilusti kylmää vettä. Kumoa rasiallinen vuonankaalta altaaseen ja huuhtele salaatti kunnolla vedessä. Nypi tarvittaessa salaatinjuuri pois (näitä harvoin tosin on). Nosta salaatti siivilään/salaattilinkoon valumaan.

Silppua sipuli pieniksi kuutioksi. Sekoita kerman ja kasvisliemijauheen kanssa sekaisin.

Kuivaa salaatti ravistelemalla kunnolla tai linkoamalla se kuivaksi. Lisää salaatti kastikkeen joukkoon, sekoita ja tarjoile.


Ei kommentteja: