maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hasselpähkinäinen unelmatorttu

Makeaksi kahvileiväksi tein isän syntymäpäiville hasselpähkinätäytteisen kääretortun. Pohjana toimi siskoni makoisan unelmatortun kääretorttupohja.

Hasselpähkinäisen täytteen tein unelmatortulle Haaparannalta ICA Stormarknadista ostamastani hasselpähkinätahnasta, jolla korvasin siis voin osuuden. En ole tarkastellut, josko Suomen kaupoissa olisi vastaavaa levitettä.


kääretorttupohja:
 
4 kananmunaa
1½dl sokeria
2rkl perunajauhoja
4rkl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
 
täyte:
 
150g hasselpähkinätahnaa
1dl tomusokeria
1 kananmunan keltuainen
 
Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet muna-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperoidulle reunalliselle uunipellille. Paista kääretorttupohja 200 asteisen uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä sillä aikaa, kun valmistat täytteen.

Vaahdota pähkinätahna, tomusokeri ja keltuainen tasaiseksi. Levitä seos kääretorttupohjalle tasaisesti. Kääri leivinpaperilla tiukalle rullalle, kääri vielä sanomalehti rullan suojaksi ja anna vetäytyä mielellään seuraavaan päivään.

2 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Piti tsekata, minne tuo linkki unelmatortun pohjataikinasta vie. Ja sehän vei ihan oikeaan osoitteeseen. Hurraa!

Heli kirjoitti...

No, kyllä minä ossaan :)