maanantai 18. maaliskuuta 2013

Joulukinkkukiusaus

Meillä oli valmiiksi siivutettua joulukinkkua, josta osa sitten joululomalle lähtiessä jäi syömättä ja siirtyi pakkaseen. Jotain siitä oli tehtävä, joten kokeilun vuoksi tekaisin kinkun jämistä kiusauksen.

Pidän joulukinkusta ja täytyy kyllä sanoa, että tämä oli parasta kinkkukiusausta koskaan. Helpostikin valmistui, kun käytin valmista peruna-sipulisekoitusta. Ja kermaa sen verran, ettei varmasti jää kuivaksi. Jäisipä ensi joulunakin kinkkua kiusausta varten!


2pss (á 500g) peruna-sipulisuikaletta
noin 500g joulukinkkua suikaloituna
mustapippuria myllystä
2-3prk (á 2dl) kermaa
noin 100g voimakasta juustoraastetta
 
Suikaloi kohmeinen joulukinkkupala pieneksi suikaleeksi. Levitä peruna-sipulisekoitusta uunivuoan pohjalle, kinkkusuikaletta väliin ja hieman mustapippuria rouhittuna. Vielä toinen kerros ja päälle loppu peruna-sipulisekoituksesta. Joulukinkussa on tarpeeksi suolaa tähän ruokaan, mutta jotain yrttiä voit halutessasi lisätä. Rosmariini toimii tässä varmaan oikein hyvin.

Päälle vielä pari purkkia kermaa, ja paiston aikana voi tarvittaessa lisätä. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla tunti. Ripottele tässä vaiheessa päälle juustoraaste. Laske lämpö 175 asteeseen. Hauduta vielä ainakin 30-45 minuuttia.


Ei kommentteja: