torstai 7. maaliskuuta 2013

Altin suklaamoussekakku

Työkaverini tiedusteli, voisinko tehdä hänen pojalleen syntymäpäiväkakun, kun vuosia tuli täyteen 18. Altin lempitäytekakku on mahdollisimman suklainen. Väliin siis reilusti suklaamoussea. Ehdottelin siinä jotain hilloa väliin, mutta ehei, mieluummin kuitenkin kermavaahtoa. Ja päälle sovittiin laitettavaksi vielä suklaakreemi. Kyllä suklaahimot varmaan tuli tyydytetyiksi. Ja tulikin, kuulin jälkikäteen.

Kakku ei kaivannut sen kummempia koristeita kuin auton, juuri kortin saaneelle synttärisankarille. Tein siitä sitten omannäköiseni, toiveen mukaan sinisenä.

Ai niin, ja tottahan toki pohja oli kaakaokakkupohja.


suklaamousse (mukaeltu Kotilieden ohjeesta):
 
400g tummaa suklaata
2rkl voita
4 kananmunaa (valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina)
4dl kermaa
 
Sulata voi kasarissa. Anna suklaan sulaa miedolla lämmöllä voin sekaan. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja eri kulhossa kermavaahto.

Kun suklaa on sulanut, sekoita joukkoon keltuaiset. Nostele ensin sekaan kermavaahto ja lopuksi varovasti valkuaisvaahto.

Kun laitat moussen kakun täytteeksi, kannattaa se käyttää samantien. Eli leikkaa kakkupohja jo valmiiksi, kostukkeeksi sokerivesi tai limonaadi ja muut mahdolliset täytteet. Tässä tapauksessa siis kermavaahto. Täytä kakku ja laita se kylmään vetäytymään.

Kuorruta kakku seuraavana päivänä suklaakreemillä, jonka valmistat suhteella 2:1. Nyt laitoin päälle 300g tummaa suklaata ja 1½dl kermaa.

Ei kommentteja: