sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Lihapasteijat

Isänpäivänä olimme siskoni luona päivällisellä. Päivällisen päätteeksi nautimme kakkukahvit, jota varten valmistin Kirstin kakun. Kakusta enemmän myöhemmin, sillä iltakahvia varten tein isän lemppareita eli lihapasteijoita.

Ne olivat varmasti rakkaudella valmistettuja, koska niistä tuli hyvin suolattuja. Sain aiemmin syksyllä työkaveriltani Maijalta suolasieniä. Ne olikin niin hyvin suolattuja, että olisivat vaatineet pidemmän liotuksen, mitä tajusin tehdä. Loput sienet säilyvät varmasti hyvin ilman suolanlisäystä ja samoin muistan kyllä vastedes liottaa suolasieniä kauemmin. Oppia ikä kaikki.



2pkt lehtitaikinalevyjä
500g naudan paistijauhelihaa
2 sipulia
1½dl puuroriisiä
3dl vettä
1 lihaliemikuutio
3dl suolasieniä (muista liottaa hyvin ennen käyttöä)
valkopippuria
kananmunaa voiteluun
Keitä riisi lihaliemessä noin 15 minuuttia. Anna vetäytyä ja jäähtyä. Paista jauheliha ja silputut sipulit pannulla. Silppua liotetut suolasienet ja lisää jauhelihan sekaan riisin kanssa. Mausta valkopippurilla.
Jaa kukin taikinalevy kahteen osaan. Yhteen pasteijaan menee reilu ruokalusikallinen täytettä. Kostuta taikinaneliön kaksi sivua kananmunalla ja painele pasteija kolmion muotoon huolellisesti. Voit painella reunat vielä erikseen esim. pikkuhaarukan avulla.
Voitele pasteijat kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15-17 minuuttia.

Ei kommentteja: