sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Keväinen parsapiirakka

Vappubrunssipöydässä tarjoilin myös tällaista maistuvaista piirakkaa. Tein sen valmispohjaan, koska osallistun piirakalla Myllyn Parhaan ja Kodin Kuvalehden kilpailuun. Lähetin jo reseptin menemään, pitäkäähän peukkuja. Piirakka on ainakin herkullinen, sopivan miedonmakuinen, että parsakin maistuu.


1 Myllyn Paras pyöreä piirakkapohja (suolainen)
1 nippu vihreää parsaa
vettä+suolaa
1rs (200g) vuohenjuustotuorejuustoa
1 kevätsipuli
1 kananmuna
mustapippuria myllystä
Sulata piirakkapohja pakkauksen ohjeen mukaan. Kaulitse tai painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Huuhtele parsat ja leikkaa tyvestä puumainen osa pois. Kuumenna suolalla maustettu vesi poreilevaksi ja lisää parsat kypsymään. Keitä muutama minuutti, kunnes veitsi kevyesti painamalla menee parsaan. Kaada vesi pois ja anna jäähtyä.

Leikkaa parsanvarret niin, että kukinto ja vartta jää 3-5cm piirakan päälle. Pilko loput täytteeseen. Silppua myös kevätsipuli. Sekoita täyte pilkotusta parsasta, kevätsipulista, tuorejuustosta ja kananmunasta. Mausta mustapippurilla.

Lisää täyte piirakkapohjalle ja asettele parsat päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia.

Ei kommentteja: