sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Parsasalaattia punainen pesto-goudalla

Salaatti on valmistettua parsa-bulgursalaatin ohjeella, mutta siinä ei ole broileria eikä fetaa, sillä vappubrunssilla oli erikseen broilerista evästä. Feta-juuston vaihdoin Lidlin punainen pesto-goudaan. Hieman enemmän olisi juustoa saanut olla, muuten maukas salaatti.

1 nippu vihreää parsaa
vettä+suolaa
1½dl bulguria
2 kevätsipulia
6 aurinkokuivattua tomaattia
1dl vihreitä (paprikatäytteisiä) oliiveja
100g punainen pesto-goudaa
mustapippuria myllystä
2rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
2-3rkl sitruunamehua
Kuori parsat tyvestä ja leikkaa tarvittaessa 1-2cm puisevaa osaa pois. Leikkaan parsat 3-4 osaan. Keitä suolatussa vedessä ensin varret niin, että veitsi menee parsan läpi, mutta se on silti napakka. Nosta parsan palat kylmään veteen. Toista nuppujen kanssa, mutta keitä vain pari minuuttia. Valuta ennenkuin käytät salaattiin.

Keitä bulgur parsan keitinvedessä paketin ohjeen mukaan (8-10min.). Kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.

Pilko kevätsipulit, aurinkokuivatut tomaatit ja juusto. Kokoa kaikki salaattiainekset kulhoon parsaa ja bulguria lukuunottamatta ja sekoita. Lisää joukkoon parsanvarsia, muutama kukinto ja bulgur. Lisää loput kukinnot joukkoon ja salaatin päälle viimeiseksi.

Koska ainekset ovat viileitä tai jäähdytettyjä, voit tarjota salaatin heti.


Ei kommentteja: