sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ternijuusto

Jota meillä kotona on aina kutsuttu uunijuustoksi. Nimesin tämän päivityksen kuitenkin ternijuustoksi, ettei sitä sekoiteta uunijuustoon, jota kait maitojauheestakin voi valmistaa. Kuulostaa epäilyttävältä :)

Äiti toi mukanaan naapurista saatua ternimaitoa. Maito oli pakastettu eikä ollut puolen tuhannen kilometrin matkalla ehtinyt yhtään sulaa. Meinasin osan tehdä pannukakuksi, mutta sitä vastustettiin, joten paistoin koko litrasta sitten juuston.

Ternimaito on lehmän ensimmäistä maitoa poikimisen jälkeen. Se sisältää paljon valkuaista ja on rasvaista. Onhan se tarkoitettu pienille vasikoille ravinnoksi.

Tätä todellakin kannattaa kokeilla, jos ternimaitoa jostain sattuu saamaan. Hieman vain suolaa sekaan ja uuniin. Me nautimme pelkän sokerin kanssa, mutta kaitpa päälle voisi kaneliakin ripauttaa!

Herkkua, ja onneksi on vielä toinen litran pullo pakkasessa!



1l ternimaitoa
1tl suolaa
Sekoita suola maidon joukkoon ja kaada uunivuokaan. Paista 175 asteessa, kunnes pinta saa väriä ja maito on silminnähden hyytynyt. Olisiko mennyt puoli tuntia.

7 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Jännää, etten kersana hirveästi uunijuustosta välittänyt, vaikka sitä oli tuon tuosta omien äpylien ternimaidosta saatavana. Söin kyllä, mutta...no, ehkä se oli niin arkipäiväistä. Nyt tuntuu, että voisin lotasta litran annoksen yksin, jos vain eteen tuotaisiin :D Sitähän sitä ihminen kaipaa, mitä ei ole.

Heli kirjoitti...

Just niin! Meillä ei oo koskaan ollut kissojen ja koirien lisäksi eläimiä, mutta usein lapsuudessa oli uunijuustua tarjolla. Ehkei kuitenkaan niin usein teillä, ja aina oon tykännyt. Hyvä, kun tuota maitoa saa, kun ei meidän kylälläkään enää montaa maitotilallista ole..

Helna kirjoitti...

Namnamnamnamnamnamnamnam ... aivan mieletöntä herkkua silloin kun sitä sää. Täällä kaupunkioloissa lehemät poikii vaan kovin harvoin. Onneksi joskus osuu kohalle joku ymmärtäväinen, joka tuo ternimaitua tullessaan.

Heli kirjoitti...

Niin onkin! Tämäkin onni osui kohdalle, kun pyysin äiiä tuomaan.

Unknown kirjoitti...

Ystäväni toi äsken minulle ternimaitoa litran..Laitan kohta uunin ja sitten nam nam

Heli kirjoitti...

Ai, että kuulostaa hyvältä. Siitä on vuosia, kun itse olen saanut ternijuustoa syödäkseni. Niin paljon on tapahtunut eikä reissuja kotipuoleen enää ole.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri lykkäsin vuokan uuniin kun lauantaina poikettiin tilapuotiin ja ternimaitoa oli pakastekaapissa ja pitihän sitä kotiin ostaan yksi heti käyttöön ja toinen pakkaseen tulevaan herkuttelu hetkeen. Lapset ei 1970 luvulla ensin maistaa mutta päälle sokeri vadelmahilloke ja lupa sylkeä jos ei tykkää, lopulta kulho mene kainalista toiseen kun molemmat halus syödä loput no me vanhemmat luovuttiin santsiannoksesta että lapset sai jakaa puoliksi lopun Ternijuuston.