maanantai 7. helmikuuta 2011

Kolmen sipulin piirakka (gluteeniton, munaton)


Tämä ohje oli samaisessa Yhteishyvä 02/11, josta olen tehnyt jo amerikkalaisen appelsiini-juustokakun.

Muokkasin pohjasta gluteenittoman sekä korvasin voin öljyllä ja ripauksella suolaa. Lisäksi käytin täytteessä ranskankerman sijaan vispikermaa.

Lopputuloksena makeansuolainen mehevä piirakka. Sokeri makeuttaa siis sipuliseoksen herkulliseksi ja juusto antaa suolaisuutta. Pohja on murea ja kannattaa antaa jäähtyä kunnolla, niin piirakasta saa siistit palat. Jos omistat suorakaiteenmallisen irtopohjavuoan, käytä sitä!




perunataikina

1dl perunamuusijauhetta
3dl gluteenitonta jauhoseosta
1tl leivinjauhetta
1½ öljyä
1dl vettä

täyte

2 sipulia
1 purjo
2 valkosipulinkynttä
2rkl öljyä
1rkl sokeria
½ kasvisliemikuutiota
1dl vettä
½tl timjamia
ripaus rouhittua mustapippuria
1½dl vispikermaa
3dl juustoraastetta


Sekoita muusijauhe, jauhot ja leivinjauhe. Lisää öljy sekä vesi ja sekoita taikinaksi. Painele taikina piirakkapohjan pohjalle ja hieman myös reunoille. Laita pohja jääkaappin viileään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi tai hienonna ne. Halkaise purjo, huuhtele ja viipaloi se. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit sokerin kanssa.

Murusta joukkoon liemikuutio ja lisää vesi, mausteet ja ranskankerma. Kypsennä seosta noin 15 minuuttia välillä sekoittaen. Nosta täyte hetkeksi jäähtymään.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Ei kommentteja: