perjantai 18. helmikuuta 2011

Banaanipannuleivät


Aluksi oli tarkoitus tehdä maailman parasta pannukakkua banaanilla höystettynä. Sitten jo suunnittelin, että tekisinkin banaanikakun tai amerikkalaista banaanileipää. Lopulta kuitenkin tein täytetyt pannulla paistetut leipäset vähän niinkuin croque monsieurin tapaan, mutta makeana versiona. Näistä tuli siis banaanipannuleivät.

Minun leipiin ei tullut juustoa, koska sipaisin toiselle leivälle hieman maapähkinävoita, mutta voihan sen korjata vaikka maustetulla tuorejuustolla. Mausteeksi vielä ripaus ruokosokeria ja kanelia!

Vielä kun olisi ollut oikein vaniljaista jäätelöä kuumien leipien kanssa... Mutta oli sentään juuri keitettyä kahvia. Olipa hyvää eikä liian makeaa kuitenkaan.

Jälkikäteen lisättyä: Eräs lukijani kertoi muuten, että Nigella Lawson on tehnyt vastaavia leipiä ohjelmassaan. Nämä olivat Elviksen lemppareita! Saman ohjelman olen silloin joskus nähnyt, mutta enpä enää muistanut. Mikä yhteensattuma, että tein samanlaisia leipäsiä kuin ohjelmassa ilman, että olisi ollut tarkoitus :)


6 palaa paahtoleipää
3-4tl maapähkinävoita tai tuorejuustoa
ripaus ruokosokeria
hyppysellinen kanelia
1 banaani
1 kananmuna
1dl täysmaitoa
1-2rkl voita paistamiseen

Levitä joka toiselle leivälle maapähkinävoita. Ripaus ruokosokeria ja päälle viipaloitua banaania. Taas ripaus sokeria ja hyppysellinen kanelia. Laita toinen leipäviipale päälle.

Riko kananmunan rakenne syvällä lautasella ja sekoita sekaan maito. Kasta leivät molemmin puolin hyvin munamaidossa, anna leipien imeä kaikki neste itseensä.

Sulata voi parilapannulla ja paista molemmin puolin kullanruskeaksi. Nosta talouspaperin päälle vetäytymään ja leikkaa kolmioiksi. Halutessasi ripota päälle kanelitomusokeria.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiihaa! Olikohan muutama vuosi sitten, kun tv:ssä yksi Nigella-täti teki vastaavanlaisia leipäsiä, olivat olleet kuulema yhden Elviksen suurinta herkkua... Itsellä hedelmäkulhossa kaksi mukavasti mustunutta banaania odottaa jälleenkäsittelyä, ja taitaa tämä sun, ja Nigellan ja Elviksen herkku mennä kokeiluun. Kiitti!

Heli kirjoitti...

Hei!

Niin muuten tekikin!:o Nyt vasta hokasin, kun kerroit. Tämä on kyllä todellinen yhteensattuma, koska mietin, että pitäskö sen banaanin lisäksi laittaa väliin voita tms., ettei tulisi kuivaa. Muistin, että maapähkinävoita on vielä jääkaapissa käyttämättömänä, joten päätin laittaa sitä, vaikkei mies eritoten siitä välitä. Mutta kehui lopputulosta ja ihmekös tuo, kun Elviksenkin herkkua aikoinaan ollut :)

Kiitti vierailustasi ja maukkaita pannuleipiä! :)