perjantai 7. toukokuuta 2010

Tulinen jauhelihakastike


Yhteishyvä Ruokamaailmasta napattu ohje, jonka makua hieman aluksi epäilin, mutta lopputuloksesta tuli ihan kelpo arkieväs. Lähinnä arvelin, tuleeko sweet chili-kastikkeesta tarpeeksi tulisuutta tomaattiseen kastikkeeseen, mutta ainakin omassa versiossani, johon en lisännyt tomaattimurskan lisäksi muuta nestettä, oli mukava lämmin tuntuma.

Oikaisin vain purjon ja valkosipulin kohdalla, jotka alkuperäisen ohjeen mukaan olisi pitänyt hauduttaa erikseen öljyssä. Minulla oli kevään uuden sadon purjoa, joka oli tosi tuoretta. Leikkasin sen hieman vinottain siivuiksi ja valkosipulin oikein ohuiksi siivuiksi. Lisäsin kastikkeeseen aivan viimeiseksi enkä hauduttanut kastiketta enää sen jälkeen. Toimii!

Inkivääriä kannattaa ostaa tuoretorilta, kuoria ja laittaa suljettavassa muovipussissa pakastimeen, mistä se on helppo ottaa ja raastaa jäisenä ruokiin. Näin inkivääri säilyy pitkään käyttökelpoisena, ellei sitä nyt ihan joka päivä käytä.




1rs (400g) naudan paistijauhelihaa
1rkl raastettua inkivääriä
1tl suolaa
1prk (400g) tomaattimurskaa
4rkl makeaa chilikastiketta (esim. thai sweet chili-kastike)
1 pieni uuden sadon purjo tai pala purjon vihreää osaa
1 valkosipulinkynsi

Paahda jauheliha wokissa. Raasta inkivääri ja lisää joukkoon suolan, tomaattimurskan sekä chilikastikkeen kanssa. Sekoittele ja anna kastikkeen hautua hetki.

Suikaloi purjo sekä valkosipulinkynsi. Nosta kastike pois liedeltä ja lisää sipulit. Tarjoa esim. porkkananuudelien kanssa.

Ei kommentteja: