tiistai 2. maaliskuuta 2010

Maapähkinä-suklaamuffinssit


Olen syksystä saakka aina välillä miettinyt, mihin käyttäisin maapähkinävoita, kun kerran sitä ostin kokeiltavaksi. Tekemäni vanukas menetteli, leivän päällä se EI maistu meillä ainakaan.

Hankin taannoin Nigellan "How to be a Domestic Goddess"-kirjan, joka sisältää myös Snickers-maapähkinämuffinssien ohjeen. En ollut suunnitellut juuri nyt tekeväni muffinsseja, mutta teinpä kuitenkin, joten Snickers jäi pois, koska sitä ei ollut käytettävissä. Tilalle laitoin hieman suklaaruohetta ja tein kuorrutuksen muffinsseihin.

Muunsin kupit ja fahrenheitin deseiksi ja celsiuksiksi.



3dl vehnäjauhoja
6rkl sokeria
1½rkl leivinjauhetta
ripaus suolaa
6rkl maapähkinävoita
1dl sulatettua suolatonta voita
1 iso kananmuna
2dl maitoa
1dl suklaarouhetta
***
2dl vispikermaa
½dl kaakaotomusokeria
1rkl vaniljauutetta/-sokeria
1rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa
suklaarakeita

Mittaa kuivat aineet kulhoon maapähkinävoin ja suklaarouheen kanssa. Sekoita yleiskoneella tai käsin murumaiseksi seokseksi. Sekoita keskenään nesteet ja sekoita kuiviin aineisiin varovasti. Jaa 10 isoon muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Jäähdytä ja tee sillä aikaa kuorrute. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon muut aineet. Pursota reilusti muffinssien päälle ja koristele halutessasi esim. suklaarakeilla.

Ei kommentteja: