sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Lindströmin pihvit


Jo pidempään on ollut tarkoituksena kokeilla lindströmien valmistusta itse. Ei vaan ole saanut aikaiseksi. Punajuuren raastamisen vaivan takia kenties? Lopultakin halu itsevalmistetuista lindströmeistä kasvoi kerta kaikkiaan niin suureksi, että reseptin etsintä tuli ajankohtaiseksi.

Pihvien reseptin kehittelin mm. edesmenneen Köyhät Ritarit-ruokaohjelman reseptiarkiston, HS-Ruoka-reseptin ja oman idean pohjalta. Pihvien kanssa tarjottava kastike on ritarien ohjeesta muokattu.



½pss pakastesipulia
tilkka öljyä
150g etikkapunajuurta
1rkl kapriksia
400g naudan paistijauhelihaa
½dl vedessä turvotettuja korppujauhoja
2rkl sinappikurkkusalaattia
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria


Hauduta pakastesipulisilppu pannulla tilkassa öljyä. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Hienonna kaprikset. Sekoita ainekset keskenään. Lisää joukkoon jauheliha, sinappikurkkusalaatti, kananmuna ja korppujauhot. Sekoita hyvin tasaiseksi massaksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile kostutetuilla käsillä pihveiksi ja paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Pihvien lisäksi tarjosin piparjuurikermakastiketta ja kotiseudun puikulapottuja :)

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Voi kun nää oli tosi herkullisia! Huomenna niitä saadaan uudestaan, varma tieto... :)

heli kirjoitti...

:) En ole kyllä käynyt jääkaapilla laskemassa pihvejä, josko niitä enää on ;p