perjantai 11. syyskuuta 2009

Kantarelli-pekonipiiraat


Tästä piti tulla ensin ihan vuokaan tehty piirakka, mutta sitten teki kuitenkin mieli kokeilla jotain ihan muuta... Niinpä teinkin rahkapiirakoiden tapaisia suolaisia piiraita :)

Pohjiin tuli siis yrteillä maustettu hiivataikina ja täytteessä paljon kantarelleja ja niitä mehevöittämässä pekonikuutioita. Voiko näistä aineksista saada jotain huonoa aikaiseksi? :)


Piiraiden paistuessa uunista leijui huumaava tuoksu, nam :) Kun olivat valmiita, sipaisin vielä piiraita oliiviöljyllä. Täytyy kyllä sanoa, että tuo pohjataikina on todella hyvää ja täytteeksi sille sopisi liki mikä vain. Mietinkin jo, kokeilisiko tomaattia ja mozzarellaa joku kerta.. Suosittelen!




pohjataikina:

3dl lämmintä vettä
1pss kuivahiivaa
½rkl sokeria
1tl timjamia
1tl rosmariinia
1-2tl unikonsiemeniä
2½dl täysjyvävehnäjauhoa
4dl vehnäjauhoa
1dl oliiviöljyä

Sekoita kuivahiiva ja sokeri lämpimään veteen. Halutessasi voit lisätä myös hieman jauhoa. Kun hiiva on herännyt eloon eli juuri hieman kuplii, lisää mausteet ja vähitellen hyvin sekoittaen jauhot. Alusta tasaiseksi ja anna kohota lämpimässä paikassa (esim. tiskialtaassa vesihauteessa), kunnes taikina on kaksinkertainen. Jumppaa oliiviöljy taikinaan ja anna kohota toistamiseen.

Tee taikinasta pikkupullia ja anna jälleen kohota hieman pellillä. Paina pulla esim. lasi(purki)lla piirakaksi niin, että siinä on selvästi reunaa. Painele vielä sormin piiraiden keskiosa. Viimeistele tässä vaiheessa täyte.

täyte:

reilu 1l kantarelleja tai muita mieleisiä sieniä
1rs pekonikuutioita
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1prk kolmen juuston ruokakermaa
½prk mustapippuri-tuorejuustoa
1-2 palaa sokeria
2-3rkl rouhosipulia
100g emmental-juustoraastetta

Täytteen voit tehdä hyvissä ajoin ennen pohjien leipomista, vaikka edellisiltana.

Puhdista ja silppua sienet. Hauduta niistä neste pannulla pois. Lisää pekonikuutiot sekä sipulisilput. Kuullota kypsäksi. Lisää ruokakerma ja tuorejuusto. Anna hautua hetki. Lisää ruohosipulisilppu ja sokeripala(t). Sokeri hieman pehmentää vielä täytteen makua.

Ennen täytteen lisäämistä piirakoihin, sekoita joukkoon juustoraaste.

Paista piirakat 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, käännä pelti ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes piirakat ovat kauniin kullanruskeita.

2 kommenttia:

Helna kirjoitti...

kuola valuu...

heli kirjoitti...

No, mää kyllä kuttuin kahaville.. Näitä olis kansa ollut tarjota!

Pyyhipä nyt se kuola...