sunnuntai 1. elokuuta 2010

Rippijuhlien sitruunahyytelökakut (vähälaktoosinen)


Rippijuhlien kakkupöytään toivottiin pääosaan sitruunaisia hyytelökakkuja. Tein ne vähälaktoosisina tutun
ohjeen mukaan.

Kakkujen päälle tein shamppanjan värisestä sokerimassasta ruusuja. Lopputulos oli mielestäni kepeän kesäinen, mutta tyylikäs. Ei mitään suuria krumeluureja, vaan hillityt ruususet.




Ylellinen suklaakakku (vähälaktoosinen)


Ainakin ulkonäöltään. Toivottavasti se maistui myös yhtä ylelliseltä kuin sen toivoinkin maistuvan. Sulatin suklaan taikinamassan sekaan ja toivoin sen jäävän kosteaksi sisältä. Päälle vielä kerros suklaaganachea, mmmmmmmmmm.. Suklaan ystäville :)




200g laktoositonta voita
2½dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1prk (150g) vähälaktoosista ranskankermaa
150g sulatettua tummaa suklaata

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää sulatettu, hieman jäähtynyt suklaa, sitten osa jauhoista ja ranskankerma taikinaan. Sekoita joukkoon loput jauhot.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1½ litran vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti. Kokeile puutikulla kypsyyttä. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

ganache:

100g tummaa suklaata
1dl vähälaktoosista vispikermaa

Sulata suklaa kuumennetun kerman sekaan varovasti. Kaada jäähtyneen kakun päälle ja koristele vielä halutessasi suklaahelmillä (sis. laktoosia, joten jätä pois tai syömättä).

Passionhedelmätäytteiset tuulihatut (vähälaktoosinen)


Makeisiin rippijuhlatarjottaviin kuului myös täytetyt tuulihatut. Päädyimme hieman erikoisempaan täytteeseen, johon käytin runsaasti passionhedelmää.

Olen tottunut passionhedelmän intensiiviseen makuun ja olinkin yllättynyt, miten sen maku hieman hukkui kerman ja rahkan sekaan. Olisiko ollut juuri tuo hapan rahka, joka taittoi passionhedelmän mausta terän? Ehkä tähän olisi pitänyt käyttää itse hedelmien ohella myös passionhedelmämarmeladia? Laitan sen ohjeeseen ehdolle, voit halutessasi testat!

Tuulihattujen
ohje vanha tuttu. Käytäthän vähälaktoosisiin ja laktoosittomiin tuulihattuihin sitten laktoositonta voita!




2dl vähälaktoosista vispikermaa
1prk vähälaktoosista rahkaa
½dl tomusokeria
5 passionhedelmää
(½prk passionhedelmä-marmeladia)


Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka sekä tomusokeri hyvin vatkaten. Sekoita viimeiseksi (marmeladi ja) passionhedelmät.

Kantarelli-sipulipiirakka (vähälaktoosinen)


Elokuun ensimmäisen rippijuhliin valmistin kasvisvaihtoehtona kantarelleista ja eri sipuleista piirakan. Pohja oli tuttu ja turvallinen, sama kuin tässä kinkku-aurajuustopiirakassa, joka muuten oli tarjolla sitten lihavaihtoehtona.

Mietin kuumeisesti, minkä kasvisvaihtoehdon kehittelisin ja kun perheen äiti mainitsi, että he pitävät sienistäkin, niin näin kantarelliaikaan teinkin sitten sipulisen sienipiirakan tarjolle.




täyte:

1l tuoreita kantarelleja
reilu nokare laktoositonta voita
½ purjo
1-2 kesä(puna)sipuli varsineen
valkopippuria
suolaa
½pkt koskenlaskija-juustoa (perinteinen)
1prk (2dl) vähälaktoosista ruokakermaa
1 kananmuna

Tee ensin voi-murotaikinapohja ja painele se piirasvuoan pohjalle.

Puhdista sienistä sudilla mahdolliset roskat ja lohko isommat sienet käsin pienimmiksi paloiksi. Kuullota ensin kuivalla pannulla niin, että sienistä irtoaa ja haihtuu nesteet. Lisää sitten voinokare ja pilkotut sipulit joukkoon. Kuullota ja mausta.

Lisää sieni-sipulipaistokseen ruokakerma ja sulatejuusto nokareina. Hauduta, kunnes juusto on sulanut. Anna jäähtyä ja sekoita sitten vielä kananmuna joukkoon. Levitä täyte piirakkapohjalle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia.


Kinkku-aurajuustopiirakka (vähälaktoosinen)


Rippijuhliin toivottiin tarjolle muiden muassa suolaista piirakkaa ja tein niitä sitten kahdenlaisia. Toisissa pääosassa olivat kinkku sekä aurajuusto ja toisissa kantarellit sekä sipulit. Hyvä, kun sain pidettyä näppini erossa :)




pohja:

100g laktoositonta voita
2dl vehnäjauhoja
3rkl kylmää vettä

täyte:

150g ylikypsää palvikinkkua
½ punaista paprikaa
½ keltaista paprikaa
1 iso kesäsipuli varsineen
valkopippuria
suolaa
1prk (2dl) vähälaktoosista ruokakermaa
2 kananmunaa
½pkt aurajuustoa

Nypi hieman huoneenlämpöinen voi vehnäjauhoihin ja pyöräytä kylmän veden kanssa nopeasti taikinaksi. Painele piirasvuoan pohjalle odottamaan täytteen valmistamista.

Kuutioi kinkku sekä paprikat ja suikaloi sipuli. Sekoita kaikki täyte ainekset aurajuustoa lukuunottamatta yhteen ja levitä tasaisesti pohjalle. Lohko aurajuusto paloiksi piirakan päälle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia.