sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Parsakaaligratiini

Pidämme molemmat kovasti parsakaalista, mutta vähään aikaan en ole siitä mitään tehnyt. Kasvislisäkkeenä ollut muun ruoan ohessa viimeksi. Parsakaaligratiini voi hyvin olla ainoa ruokalajikin vaikka salaatin kera, mutta tein kuitenkin lihasta vielä oheen paneroidut pihvit.

Vaikka nyt on tankoparsakausi parhaimmillaan tartuin kaupan tarjoukseen parsakaalista. Ja oikein hyvälaatuisia olivat nämäkin Epsanjanmaalta. Kevyesti höyryttämällä parsakaalit säilyttivät kauniin syvänvihreän värinsäkin.

Paneroituihin pihveihin minulla oli possun sisäfilettä. Leikkasin fileen pihveiksi, joita painelin hieman. Sitten kevyt pyöräytys mustapippurilla ja suolalla maustetussa vehnäjauhossa, dippaus kananmunaan ja lopuksi leivitys kuivahtaneista paahtoleivistä karkeaksi murennetussa rouheessa. Paisto voi-oliiviöljysekoituksella.


2kpl (á 500g) parsakaalia
vettä+suolaa höyryttämiseen
 
kastike:
 
3rkl voita
3rkl vehnäjauhoa
½l täysmaitoa
1tl kasvisliemijauhetta
1rkl rouheista dijon-sinappia
valkopippuria
ripaus suolaa
 
päälle:
 
1dl cheddar-juustoraastetta
 
Kiehauta vesi ja suola höyrytyskattilassa. Lisää pilkotut parsakaalit ja höyrytä niin, että veitsi uppoaa kukinnon alaosaan.
 
Tee sinappinen valkokastike. Sulata voi ja sekoita joukkoon vehnäjauho, älä ruskista. Lisää vähissä erin maitoa hyvin sekoittaen. Anna kastikkeen valmistua hiljalleen poreillen. Mausta kasviliemijauheella, sinapilla ja valkopippurilla. Maista ja ripauta sekaan suolaa tarvittaessa.
 
Kaada parsakaalipalat paistovuokaan. Lisää päälle kastike ja viimeiseksi juustoraaste. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Jos haluat rapean kullankeltaisen paistopinnan, paista viimeiset kymmenen minuuttia grillivastuksen alla.


Ei kommentteja: