torstai 19. tammikuuta 2012

Peruna-jauhelihavuoka

Nyt alkaa vähitellen paluu arkeen vuodenvaihteen työkiireiden ja juhlien jälkeen. Samalla palataan myös arkiruokailuun. Tarkoituksena on jatkaa loppuvuoden hyviä kokemuksia erilaisten lisukkeiden suhteen, mutta ei meistä ainakaan vielä saa perunattomia, pastattomia tai riisittömiä. Niitä on vain vähemmän tarjolla päivittäisessä ruokailussa.

Kiireisen viikon loppupuolella tein kiireettömän perunavuoan, jota hauduttelin ainakin puolitoista tuntia uunissa. Kun se lopulta tuli uunista, kuului olohuoneesta, että joko saa ottaa :)


2pss (á 500g) peruna-sipulisekoitusta
ripaus suolaa
1pkt (400g) naudan paistijauhelihaa
1rkl provencen yrttiseosta
mustapippuria myllystä
2 lihaliemikuutiota
2rkl tomaattipyrettä
2prk (2dl) ruokakermaa
pari voinokaretta
Paahda jauheliha pannulla. Lisää mausteet, lihaliemikuutiot ja tomaattipyre.
Kaada pussillinen peruna-sipulisekoitusta uunivuoan pohjalle. Ripottele päälle hieman suolaa. Kaada jauhelihaseos vuokaan ja päälle toinen pussillinen peruna-sipuliseosta. Lisää ruokakerma ja muutama nokare voita. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 1½ tuntia. Loppuvaiheessa laita uunin alalämpö päälle.

Ei kommentteja: