sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Vihreä broileri-pastasalaatti


Kesällä pitää käyttää kaikki grillausmahdollisuudet hyväksi. Vaikka omalla parvekkeella ja sulattavan kuumassa auringonpaahteessa... Olenkin tässä muutaman kerran ehtinyt kärventää itseäni grilliruokien tapaan, mutta kesä on kerran vuodessa näillä leveysasteilla.

Tänään yhdistin vihreä oliivipastan ja kylläkin pannulla paistetun broilerin grillattuun kesäkurpitsaan sekä tuoreisiin yrtteihin. Lopputuloksesta tuli herkullisen yrttinen ja sitruunainen, nam :)





3dl oliivipastaa
vettä+suolaa keittämiseen
2-3 uuden sadon kesäkurpitsaa
500g maustamatonta broilerin filesuikaletta
½dl rypsiöljyä
2-3rkl sitruunamehua
1tl vastajauhettua mustapippuria
pari hyppysellistä sormisuolaa
kourallinen sitruunamelissaa
½ ruukkua rucolaa
2 pienehköä kesäsipulia varsineen

Keitä pasta ohjeen mukaan kypsäksi. Kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Grillaa viipaloitu kesäkurpitsa ja paista filesuikaleet. Anna jäähtyä sillä aikaa, kun teet salaatin kastikkeen.

Sekoita öljy ja sitruunamehu kulhossa. Lisää mustapippuri ja suola. Silppua sekaan yrtit ja sipulit varsineen.

Sekoita kaikki salaatin ainekset hyvin yhteen kulhossa. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.

VINKKI! Jos sinulla on broilerin filettä tai filepaloja, grillaa ne kesäkurpitsaviipaleiden kanssa.

Ei kommentteja: