lauantai 26. kesäkuuta 2010

Rapeat vohvelit


Lupasin kesäpojille, että paistan kesän kunniaksi perinteiset ulkonapaistetut vohvelit. Juhannuspäivänä täällä Oulunseudulla tirautti kuitenkin vettä, joten nöyrryin paistamaan vohvelit sisätiloissa.

Tein vohvelit kokeeksi Valion ohjeella ja se toimikin hyvin, vaikka taikina oli yllättävän paksua. Rapeat vohvelit nimensä mukaan kuitenkin saatiin aikaiseksi :)

Alkuperäisellä ohjeella tulee noin 12 vohvelia. Riippuu varmasti kuitenkin vohvelinraudan koosta, omallani tulee noin 10. Tein taikinan kuitenkin kaksinkertaisena ja vohveleita riitti kaikille reilusti. Laitoin yhden purkin kermaviiliä ja yhden maustamattoman tuorejuuston. Osan maidosta korvasin piimällä, kun sitä purkin pohjalle oli jäänyt.



100g voita
3 kananmunaa
½tl suolaa
1prk (200g) kermaviiliä
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2dl maitoa

Sulata voi. Vatkaa munat kevyesti kulhon pohjalla. Lisää joukkoon kermaviili ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi jäähtynyt voisula ja maito.

Säästä voisulaa pannun vohveliraudan voiteluun. Levitä voisulaa pullasudilla vohveliraudalle ja laita taikinaa pannulle.

2 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Tsekkailen täällä Ranskanmaalla vesikielellä, että missäs ne Aaron päivätarjoilujen kuvat viipyvät!

heli kirjoitti...

Ihan justiinsa kohta tullee :)