torstai 24. kesäkuuta 2010

Barbeque-kastike


Vajaa viikko on kesälomailua takana eikä postauksia sen takia ole tullut, vaikka jotain pientä on tullut laitettuakin myös lomailun tiimellyksessä.

Viime lauantaina saimme kaksi kesäpoikaa vierailulle Helsinkiin ja vietimme heidän kanssaan muutaman mukavan kesäpäivän pääkaupungissa. Sitten pakkasimme auton viimeistä sijaa täyteen kaiken kaikkiaan 22 hengen verran ja karautimme Pohjois-Pohjanmaalle kotikotiini, poikien isomummolaan.

Keskikesän viettoon varauduimme käymällä ruokaostoksilla ja yksi hankinnoista oli pari kiloa maustamattomia ribsejä. Tein ribseille ensimmäistä kertaa itse barbeque-kastikkeen. Vinkkejä hain monesta lähteestä ja niitä soveltaen keittelin kastikkeen.



1pll (450ml) luomutomaattiketsuppia (Lidl)
2½dl coca colaa
½dl soijakastiketta
½dl kahvia
1rkl chilijauhetta
½rkl mustapippuria myllystä
3 valkosipulinkynttä (marinoituja/ribsien keitinliemestä)

Muussaa valkosipulit pieneksi ja sekoita sitten kaikki kastikeainekset kattilassa ja anna hiljalleen kiehua puolisen tuntia niin, että kastike hieman kiehuu kasaan.

Käytä kastiketta esikeitettyjen ribsien marinointiin. Säästä neljännes kastikkeesta grillaukseen.

Ei kommentteja: