tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kahden kaalin paistos

Pyrimme käymään vain kerran viikossa kaupassa, ellei sitten tarvitse jostain syystä täydentää tai hakea sattumanvaraisesti jotain tuoretuotetta viikolla. Mies oli salaperäinen, kun teimme edellisviikonloppua varten ruokaostoslistaa.

No, siis joka tapauksessa hän kertoi, että tarvitaan kukka- ja parsakaalta, jauhelihaa ja juustoraastetta. Olin hämilläni, mutta mielissäni, kun hän oma-aloitteisesti oli suunnittelemassa yhden arki-illan ruokaa. Ja luonnollisesti sen aikoi valmistaa.

Raaka-aineet hankittiin ja niin tiistai-iltana kotiin tullessani mies oli kokkauspuuhissa hyvässä vauhdissa. Aineksista jäi hieman kukkakaalta ja pastaa yli, mutta niistäpä voisi valmistaa myöhemmin jotain muuta ruokaa. Kukkakaalista vaikka gratiinin.

Myöhemmin paljastui, että ruokaa ja sen teko-ohjetta oli käyty läpi naapurimme Sarin kanssa. Mies sanoi, että ohje oli tarpeeksi yksinkertainen hänen ruoanlaittotaidoilleen ja siksi halusi kokeilla. Ja maistuva kokeilu olikin, hyvää arkiruokaa!

Lisää tällaista eli mies useammin ruokaa laittamaan!!! :D


½ kukkakaali
1 parsakaali
3dl makaronia keitettynä
loraus oliiviöljyä
700g naudan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
2 lihaliemikuutiota
mustapippuria myllystä
1pss (200g) juustoraastetta
 
Keitä kukkakaali ja parsakaali melkein kypsiksi. Keitä myös makaroni. Paista jauheliha ja kuutioitu sipuli. Mausta jauheliha. Sekoita jauheliha sekä makaroni ja laita uunivuoan pohjalle. Paloittele kaalit päälle ja päällimmäiseksi ripottele juustoraaste. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
 


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Raparperi-marenkitorttu

Kutsuin siskon sunnuntaiksi raparperikakkukahville. Hän aikoi polkaista meille pyörällä, joten kyseli myös suolaisen tarjottavan perään. Tein sitten tämän leivonnaisen lisäksi broileri-paprikapiirakkaa vuohenjuustolla.

Otin marenkisen raparperitortun ohjeen uusimmasta Pirkka-lehdestä (6-7/2014). Lehden kuvassa täyte on kauniin punertavaa. Omassa piirakassa täyte oli aluksi jopa harmahtavaa, mutta muuttui sitten vihertäväksi. Jos siis haluat kauniin värisen täytteen, valitse raparpereista ne punaisimmat tähän leivonnaiseen.

En tyytynyt tekemään ranskalaista marenkia, vaan kuumensin valkuaiset sekä sokerin vesihauteessa ja vispasin niistä sitten sveitsiläisen marengin. En laittanut marenkihunnutettua torttua enää uuniin, vaan tohotin kaasupolttimella kauniin pinnan.

Pirkka-lehti oli oikeassa, sillä "raikkaan kirpakka raparperi kesyyntyy makean ja pumpulinpehmeän marenkipilven alla". Olen samaa mieltä.

Hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta...


pohja:
 
2½dl vehnäjauhoja
3rkl sokeria
½tl jauhettua vaniljaa
1tl leivinjauhetta
100g voita
1 kananmunan keltuainen
 
täyte:
 
noin 400g pieniksi paloiteltua raparperia
¾dl sokeria
1½dl vettä
2rkl Maizenaa
3 kananmunan keltuaista
1rkl voita
 
marenki:
 
4 kananmunan valkuaista
1dl sokeria
 
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon pehmeä voi. Lisää keltuainen ja muovaa tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina leivinpaperoidun halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
 
Kuumenna kattilassa raparperinpalat, sokeri ja ½dl vettä. Keitä muutama minuutti, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Nosta pois liedeltä ja jäähdytä esim. kylmässä vesihauteessa kädenlämpöiseksi.
 
Sekoita raparperiseokseen veteen (1dl) sekoitettu maissitärkkelys sekä keltuaiset. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaes, kunnes täyte saostuu. Sekoita lopuksi sekaan voinokare.
 
Kuumenna vesihaude ja sen päällä kuumuutta kestävässä kulhossa valkuaiset sekä sokeri 65 asteiseksi. Vatkaa sen jälkeen kovaksi marengiksi.
 
Levitä jäähtynyt raparperitäyte torttupohjalle. Pursota tai levitä marenki päälle. Laita hetkeksi uuniin grillivastuksen alle, kunnes marenkiin tulee kullanruskeita huippuja tai paahda hetki kaasupolttimella.
 



Broileri-paprikapiirakka vuohenjuustolla

Kutsuin siskoni sunnuntai-iltapäiväksi kahville ja raparperipiirakalle. Hän kyseli suolaisen tarjottavankin perään ja vastasin, että kyllä on tarjolla :) Hyvä syy siis keksiä jotain hyvää suolaista piirakkaa!

Piirakkapohjan tein lauantai-iltana, koska olin ottanut jo toista leivontaa varten voita piirakkaankin sopivan määrän huoneenlämpöön. Toiset leivonnaiset jäivät nyt tältä viikonlopulta tekemättä, mutta ehtiipä noita.

Meillä oli sopivasti pari paprikaa, nippusipulia, vuohenjuustoa sekä muita tykötarpeita kotona ja olinpa bongannut pari broilerin rintafilettäkin pakastimessa, joten ainekset olivat valmiina eikä mitään hankintoja tätä piirakkaa varten tarvinnut siten tehdä.

Vuohenjuuston olin ostanut taannoin Lidlin "Ranskan viikolta". Pakkauksessa on yhteensä 12 viipaletta kuoretonta vuohenjuustoa. Se oli herkullista piirakassa. Aion loput käyttää grillissä, kunhan tulee taas grillausilmat!

Siskoni saapui iltapäiväkahville pyöräillen 20 kilometriä suuntaansa ja piirakka maistui meille kaikille oikein hyvin. Jaksoipa sitten polkea takaisin kotiinpäinkin, kun makeaksi herkuksi oli vielä raparperi-marenkipiirasta, nam :)

Mikä lie saanutkin piirakan maistumaan, mutta se oli todella hyvää! Ja siellä meni huomaamatta myös vihreä paprika, mistä en erityisemmin muuten välitä.




pohja:
 
100g pehmeää voita
1dl täysjyväspelttijauhoja
1dl puolikarkeita vehnäjauhoja
ripaus merisuolaa
½dl kylmää vettä
 
täyte:
 
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
2rkl oliiviöljyä
2 (n. 150g) broilerin rintafilettä
2 nippusipulia
½rkl ajvar-paprikatahnaa
hyppysellinen savusormisuolaa
1tl jauhettua korianteria
1prk (2dl) kermaa
2 kananmunaa
mustapippuria myllystä
ripaus sormisuolaa
6 viipaletta vuohenjuustoa
½dl pinjansiemeniä
 
Tee pohja etukäteen ja anna kovettua jääkaapissa.  Sekoita pehmeä voi jauhoihin ja painele taikinaksi lisättyäsi joukkoon kylmän veden. Painele halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuoan pohjalle je noin sentin puolitoista reunoille. Vuokaan kannattaa laittaa pohjalle muotoonleikattu pala leivinpaperia.
 
Huuhtele ja poista paprikoista siemenet sekä kannat. Kuutioi paprikat ja laita oliiviöljyyn kuullottumaan. Kuutioi myös broilerin rintafileet ja lisää paprikoiden sekaan. Leikkaa nippusipulit myös viipaleiksi ja lisää paistoksen päälle. Lisää myös mausteet ja kääntele paistoksen sekaan. Nosta pois liedeltä ja anna jäähtyä.
 
Sekoita kerma ja kananmunat. Mausta mustapippurilla ja sormisuolalla. Levitä piirakapohjalle tasaisesti täyte ja valuta päälle kerma-kananmunaseos. Nosta päällimmäksi vuohenjuustoviipaleet ja aina kevyesti täytteeseen.
 
Paista piirakkaa noin 20 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteessa. Ripottele päälle vielä pinjansiemenet ja paista noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen kuin poistat vuoasta.

VINKKI: Muista ruokakaupoista tuota tuorevuohenjuustoa löytynee Président-tuoremerkillä 12 Petits Chèvres Doux nimellä.
 


Tarjosin piirakan lisäksi kylmää melonisalaattia. 

Kylmä melonisalaatti

Tein iltapäiväkahville suolaisen piirakan lisäksi kylmän makean salaatin. Sopi mielestäni hyvin yhteen.

Salaatti on helppo ja nopea valmistaa. Se kuitenkin kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, jotta se olisi tarjoillessa kylmää. Minulla melonit oli jääkaapissa alunperinkin ja tyrkkäsin valmiin salaatinkin sinne vielä vilpoiseen, sillä tarjoiluun meni vielä tovi.

Käytin salaattiin sekä cantaloupe- että minivesimelonia. Ensimmäinen on mielestäni maultaan melko neutraalin makea ja kuitenkin aavistuksen suolainen. Jälkimmäinen on makea ja mehukas.

Olen hieman huono melonin ostaja. Vesimelonia valitessa koko ratkaisee enkä osta hirveän isoja, tuota cantaloupea punnitsin kädessäni. Kaupassa tarjolla olleet melonit olivat suht saman kokoisia, joten otin hieman toisia keveämmän cantaloupen. Molemmat melonit olivat  juuri sopivan kypsiä.


noin 1kg melonia (esim. cantaloupe ja vesimeloni)
ripaus sormisuolaa
1rkl balsamico-siirappia (esim. viikunalla maustettua)
1tl viherpippuria
 
Kuori melonit niin, ettei kuorta eikä valkoista kuoriosaa ole nähtävissä. Paloittele suupaloiksi. Sekoita ja mausta. Anna on jääkaapissa, kunnes tarjoillaan.



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pistaasicaesarsalaatti

Caesarsalaattia en olekaan tehnyt kastikkeesta lähtien pitkään aikaan. No nyt oli siis jo aikakin tehdä!

Menin lankaan kastiketta valmistaessani, sillä osa aineksista oli huoneenlämpöisiä, osa jääkaappikylmiä. Siinä sitten hetken ihmettelin, miksiköhän tämä kastike nyt juoksettuu. Yritin pelastaa tilanteen lirauksella punaviinietikkaa ja vettä, mutta ei mitään muutosta. No, ajattelin sitten vielä kokeilla kylmähoitoa ja jääkaappi pelasti kuin pelastikin kastikkeen, jonka jo meinasin heivata pois.

Nimittäin sillä aikaa, kun valmistelin salaattia muuten, kastike sain viilentyä jääkaapissa ja sen jälkeen ei tarvinnut kuin vähän vispilää näyttää, niin kastikkeesta tuli täyteläisen kuohkeaa ja pehmeää.


caesar-kastike:
 
1 keltuainen
1½rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
1dl oliiviöljyä
1-2 sardellifilettä
½tl worchesterhirekastiketta
25g raastettuna parmesaania
1½rkl kermaa
(1tl punaviinietikkaa ja 1tl vettä)
 
lisäksi salaattiin tarvitset:
 
1 cosmopolitan-salaatti
2-3rkl parmesaanilastuja
noin 1dl pistaasipähkinöitä
2-3 paahtoleipää+oliiviöljyä krutongeiksi
 
Laita kaikki kastikeainekset korkeaan kippoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Mikäli kastike ei paksuunnu sekoittaessa, lisää punaviinietikka ja vesi. Laita jääkaappiin ja valmistele sillä aikaa muut salaattiainekset.
 
Huuhtele, kuivaa ja leikkaa salaatti reiluiksi suikaleiksi. Leikkaa parmesaanista leveitä lastuja. Kuori pistaasipähkinät. Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi ja paahda oliiviöljyssä kuumalla pannulla.
 
Ota kastike jääkaapista ja sekoita tarvittaessa tasaiseksi kastikkeeksi vispilällä. Laita 2/3 kastikkeesta salaattikulhoon. Levittele hieman reunoillekin. Lisää salaatti ja sekoita. Lisää vielä parmesaanilastut, pistaasipähkinät ja krutongit. Valuta päälle loppu kastike ja tarjoile heti.
 

Pistaasicaesarsalaatin kanssa tarjoilin chipotlekastikkeella
maustettua ja glaseerattua possunkylkeä.