perjantai 21. joulukuuta 2012

Valkosipulisilakat 2012

Perinteiset valkosipulisilakat sai mausteensa yhtäkkisestä ajatuksesta. Näitä valkosipulisia silakoita meillä on nykyään joka joulu ja tällä kertaa haimme silakkafileet Haanpään tiskiltä Oulusta hallista. Olipa hyvä palvelu!

Äidillä oli valmiina omenaviinietikkaa, jossa nahattomat silakkafileet saivat uiskennella reilun puoli vuorokautta. Silakat olivat juuri sopivan etikkaisia ja hyvin kypsyneet. Tein valkosipulisen marinadin tällä kertaa rouheisen dijonin ja tillin kera. Nam, olivatpa hyviä!




500g silakkafileitä

etikkaliemi:

3dl kylmää vettä
1½dl omenaviinietikkaa
1½tl suolaa

valkosipulikastike:

1prk (200g) ranskankermaa
1 yksikyntinen valkosipuli
2tl rouheista dijon-sinappia
1rkl sokeria
1dl tilliä

Sekoita etikkaliemi niin, että suola on sulanut nesteeseen. Poista silakkafileistä halutessasi nahka, minä haluan ne poistaa. Laita fileet etikkaliemeen ja painele pinnan alle. Anna maustua puoli vuorokautta.

Sekoita valkosipulikastike. Raasta valkosipuli ranskankerman sekaan, lisää muut ainekset. Viimeiseksi silputtu tilli.

Valuta silakkafileistä etikkaliemi ja sekoita valkosipulikastikkeeseen. Tölkitä, anna vetäytyä ainakin seuraavaan päivään ja nauti joulupöydässä tai noutopöydän antimena.

Ei kommentteja: