maanantai 23. joulukuuta 2013

Mallasmestarin saaristolaisleipä

Sain yllättäen Laihian Maltaalta kokeiltavaksi tämän vuoden keväällä lanseeratun leivontatuotteen eli Mallasmestarin saaristolaisleipä leivonta-aineksen. Otin leivontatarjouksen iloisena vastaan, sillä ainakin minulle nämä ovat harvoja herkkuja :) Tuotepaketti sisältää jauhoseoksen, kuivahiivan sekä pahvisen paistovuoan.

Nyt joulun alla oli oiva aika kokeilla tuotetta.Valmistus on helppoa, tarvitaan ainoastaan nestettä: vettä, piimää tai mikseipä vaikka omenamehua. Ai niin ja hieman tummaa siirappia. Käytin itse ihan vettä vaan, jonka sekoitin kuiva-aineisiin.

Pakkauksessa on oikein hyvät valmistusohjeet. Kohotustapojakin on mainittu kaksi erilaista. Tein ensimmäisen mukaan ja nostatin taikinan ensin taikinakulhossa lämpimässä paikassa. Sitten voitelin paistovuoan juoksevalla Oivariinilla ja nostelin taikinan vuokaan. Annoin taikinan nousta uudelleen.

Leipä paistetaan 175 asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Kolmen vartin päästä leipää voi valella siirappivedellä, jotta leipä saa saaristolaisleipämaisen makean pinnan. Paiston jälkeen leipä saa hetken jäähtyä ja vetäytyä.

Tuskin maltoin odottaa... Leipä on tuoreena ja seuraavanakin päivänä pehmeää, mutta hyvin leikkaantuvaa. Kaupasta saatava valmis saaristolaisleipähän on tosi kiinteää. Maku on mainio, ei niin intensiivisen makea kuin valmis leipä, mutta minun ja miehenkin mieleen. Hän kehui oikein maukkaaksi.

Tätä tuotetta meille varmasti ostetaan, sillä leivän valmistus ei voisi olla helpompaa. Tästä saa nopeasti ja vähin vaivoin herkullisia suolaisia tarjottavia vaikka yllätysvieraille. Jos haluat tätä joulupöytään, niin pinkaisepa huomenaamuna vielä kauppaan ja saat tuoreen, helposti valmistettavan leivän suitsaitsukkelaan!


Makustelin leipää kolmen eri päällysteen kanssa:
voi-levitteellä, ranskankermalla ja katkaravuilla sekä yrttibriellä.
NAM!
Paljon on aikaa kulunut viime päivityksestäni. Koko kesän herkut on päivittämättä ja kiitos kuuluu uskollisille lukijoilleni, jotka jaksavat innostua kokkailuistani ja käydä kurkkimassa inspiraatiota, vaikken olekaan ollut entiseen malliin aktiivinen. Sellaista se elämä välillä on, mutta parannan tapani ;) Olkoon se vaikka uuden tulevan vuoden lupaukseni!

Ei kommentteja: