sunnuntai 26. elokuuta 2012

Punaviinimarjapiirakka

Olemme pienellä marjanpoimintalomalla kotonani Pohjois-Pohjanmaalla. Eilen ja tänään on oltu ahkerasti pensaassa ja poimittu musta- ja punaviinimarjoja. Puhdistin myös karviaispensaan.

Marjoja on keitetty ja perattu pakkaseen. Keksinpä sitten pyöräyttää meille makean piirakankin sopivasti käsillä olleista punaisista viinimarjoista eli punaherukoista.

Piirakka syntyi jääkaapista löytyneistä aineksista ja herkullista tuli. Ohjeistusta käsin kyyläämässä googlettamalla.




pohja:

100g voita sulatettuna
½dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
reilu ½dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna

täyte:

2dl kermaa
2 kananmunaa
1 levy (130g) valkosuklaata
½dl sokeria
2dl punaisia viinimarjoja

Sulata voi. Mittaa kuivat ainekset kulhoon. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt voi ja kananmuna. Sekoita taikinaksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kaada puolet kermasta kulhoon ja sekoita joukkkon munat sekä sokeri. Sulata valkosuklaa lopun kerman joukossa. Lisää suklaa-kermaseos muuhun täytemassaan. Kaada piirakkapohjalle. Ripottele päälle viinimarjat.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja ripottele päälle halutessasi hieman tomusokeria.

Ei kommentteja: