perjantai 5. kesäkuuta 2009

Sitruunainen kalkkuna-salviakakku (laktoositon)


Ihanaa, lopultakin kesäloma kutsuu!


Tein töihin lomallelähtö-kakun, kun sitä on kinuttu jo tovi... Olinhan toki muistanut joka käänteessä mainita lomalle lähdöstäni, mikä joka tapauksessa on merkittävä tapahtuma ;) Saavatpahan raukat olla rauhassa muutaman viikon ja lepuuttaa hermojaan :D

Tällä kertaa yllätin työkaverit suolaisella hyytelökakulla. Ohjeen kehittelin Chef Wotkinin salvia-kalkkunaleikkeeseen ihastuneena. Siinä on oiva maku-yhdistelmä.



pohja:

1 pkt (500 g) kuituleipäviipaleita (voi olla myös esim. Real)
1½dl juoksevaa oivariinia

täyte:

1prk (200g) creme fraichea 12% (laktoositon)
2prk (200g) kermaviiliä (laktoositon)
1pss Pirkka kalkkunasuikaletta
10 tuoreen salvian lehteä
1 kevätsipuli tai nuori pieni kesäsipuli varsineen
½ luomusitruunan kuori
1 sitruunan mehu
5 liivatelehteä
suolaa
mustapippuria

koristelu:

sitruunamehua
luomusitruunan kuorta
salviaa
kevätsipulin vartta

Laita kermaviilit siivilään (suodatinpaperia apuna käyttäen) valumaan muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Leikkaa leipäviipaleet hieman pienemmiksi paloiksi ja jauha sitten esim. teholeikkurilla murumaiseksi. Sekoita joukkoon juokseva oivariini ja levitä leivinpaperilla suojatun irtopohjavuoan pohjalle painellen kevyesti tiiviiksi pohjaksi.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita maitotuotteet hyvin sekaisin. Halutessasi voit silputa kalkkunasuikaleet pienemmäksi teholeikkurilla, sekoita sitten kermaviili-creme fraiche-seokseen.

Leikkaa salvia ohuiksi nauhamaisiksi suikaleiksi, älä hakkaa ihan hienoksi. Silppua kevätsipuli tai nuori pieni kesäsipuli varsineen pieneksi silpuksi. Sekoita täytemassan joukkoon hyvin. Raasta sekaan vielä puolikkaan luomusitruunan kuori.

Kuumenna sitruunamehu ja sulata siihen pehmenneen liivatelehdet. Muista puristaa ensin enin vesi liivatteista pois! Sekoita täytemassaan ja mausta vielä suolalla sekä tuoreella pippurirouheella kevyesti.

Levitä täyte pohjan päälle, suojaa tuorekelmulla tai muovihupulla ja laita kylmään hyytymään mieluiten seuraavaan päivään.

Siirrä kakku tarjoilulautaselle. Pirskottele sitruunamehua kakun päälle ja ripottele pinnalle vielä ohuita salvia-, sitruuna- sekä kevätsipulisuikaleita.

Tämän kakun tein kaksinkertaisesta. Jos haluat vielä korkeamman täytteen, niin tee täyte alkuperäiseen ohjeeseen kaksinkertaisena ja kaksinkertaistettuun kakkuun täyte kolminkertaisena.

Ei kommentteja: