sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Sieni-pekonipiirakka

Tähän piirakkaan käytin sen toisen puolen filotaikinasta. Toisesta tuli spanakopita eli kreikkalainen pinattipiirakka.

Etsin monestakin kaupasta osterivinokkaita, mutta eipä ollut saatavilla, niin sieniksi valikoitui tällä kertaa herkku- ja siitakesienet. Siitakkeet olivat niin pikkuisia, että ihan vaan muutaman lohkoin. Suolaa tähän piirakkaan ei kannata laittaa yhtään, sillä makua tulee pekonista sekä sinihomejuustonokareista.

½pkt (6 taikinalevyä) Kanaki-filotaikinaa
100g voita sulatettuna
250g pekonisiivuja
1 keskikokoinen purjo
200g herkkusieniä
100g siitakesieniä
mustapippuria
½dl kermaa
2 kananmunaa
½pkt (75g) Castello Creamy Blue-sinihomejuustoa

Anna filotaikinan sulaa pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi kasarissa.
Paahda pannulla pekonisiivuja ja lisää joukkoon viipaloitu purjo. Pilko sienet ja lisää pannulle. Kuullota hetki ja mausta mustapippurilla. Sekoita sekaan kerma ja anna jäähtyä.
Valmista taikinalevyt paistettavaksi. Voitele alimmainen levy voisulalla ja aseta uusi levy päälle. Toista, kunnes kaikki levyt ovat päällekkäin voideltuna. Leikkaa taikina tarvittaessa haluamaani muotoon. Voitele paistovuoka kevyesti ja nosta taikina vuokaan. Painele varovasti muotoonsa.
Sekoita täytteeseen kananmunat ja kaada täyte taikinapohjalle. Laita täytteen päälle sinihomejuusto nokareina. Aseta lopputaikina suikaleina piirakan päälle tai kääntele reunat reunalle siistiksi. Voitele reunat (ja päällys, jos teet kannen) voisulalla. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia.

Ei kommentteja: