perjantai 8. lokakuuta 2010

Luumu-murukakku (Zwetschgen-Streuselkuchen)


Hiljaisen syyskuun jälkeen ollaankin jo pitkällä lokakuun puolella. Ja vaikka edellisiltä kuukausilta jäi paljon ruokia ja leivonnaisia postaamatta, niin nyt kyllä pitää ottaa päivänpostaus, sillä täyttäähän blogini tänään jo 2 vuotta! :)


Juhlan kunniaksi julkaisen ohjeen yhdestä Saksasta ostamastani ruokalehdestä. Lisa Kochen&Backen September 2010-lehdessä on herkullisia ohjeita muiden lehtien tapaan. Tein taannoin omena-murukakkua (vielä julkistamatta) ja innostuin kokeilemaan luumuista murukakkua Lisa Kochen&Backenin tapaan.

Oi, tulipa herkullista ja todella helppotekoista kakkua. Harvoin tuhoan leivonnaisia, mutta tätä tein jopa kaksi kappaletta, koska onnistuin ensimmäisen pudottamaan parvekkeen lattialle. Se olisikin ollut keikauskakku, höystettynä parilla kisun karvalla, joten roskiinhan se lensi melkein samanlaisessa kaaressa kuin sinne lattialle. Eli tätä kakkua syötiinkin sitten hartaudella, kermavaahdon kera :)

200g pehmeää voita
150g sokeria
200g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia
150g mantelijauhetta
50g mantelilastuja
1rkl perunajauhoja
500g luumuja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pingota irtopohjavuoan (26cm) pohjalle leivinpaperia ja voitele reunat sekä pohja.

Nypi pehmeän voin sekaan sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe sekä kaneli ja mantelijauhe. Ota taikinasta ¾ ja painele vuoan pohjalle. Ripottele päälle mantelilastut ja perunajauho.

Huuhtele ja poista kivet luumuista. Leikkaa luumut lohkoiksi ja asettele piirakkapohjalle. Murustele päälle loppu murotaikina.

Paista kakkua uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Anna jäähtyä ritilän päällä ja siirrä ennen tarjoilua kakkulautaselle.

Ei kommentteja: